Nadine Broersen

Mitalit
Nadine Broersen vuonna 2011.
Nadine Broersen vuonna 2011.
Maa:  Alankomaat
Naisten yleisurheilu
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Sopot 2014 viisiottelu
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Zürich 2014 seitsenottelu

Nadine Martina Broersen (s. 29. huhtikuuta 1990 Hoorn) on alankomaalainen yleisurheilun moniottelija.[1] Broersen edustaa SPRN-seuraa.[2]

Lontoon olympialaisissa 2012 Broersen oli seitsenottelussa 11:s.[3] Göteborgin sisäratojen EM-kisoissa 2013 hän oli viisiottelussa 12:s.[4] Samana vuonna Broersen oli Moskovan MM-kilpailuissa seitsenottelun kymmenes.[3]

Vuonna 2014 Broersen voitti kultaa Sopotin sisäratojen MM-kisoissa Hollannin ennätyspistein 4830. Samana vuonna hän saavutti hopeaa Zürichin EM-kisoissa tuloksella 6498. Heinäkuussa 2014 hän voitti moniotteluiden Euroopan Cupin Superliigassa Toruńissa seitsenottelun uudella ennätyksellään 6539.[4] Vuonna 2015 Broersen otteli Prahan sisäratojen EM-kisoissa, mutta keskeytti kolmannen lajin jälkeen.[5] Samana vuonna hän oli Pekingin MM-kilpailuissa neljäs.[3]

Broersen keskeytti seitsenottelun Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016. Rio de Janeiron olympialaisissa hän sijoittui 13:nneksi. Belgradin sisäratojen EM-kilpailuissa 2017 hän oli viides, mutta keskeytti samana vuonna seitsenottelun Lontoon MM-kilpailuissa. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän oli seitsenottelussa kuudes ja Toruńin sisäratojen EM-kilpailuissa 2021 viisiottelussa kymmenes. Samalle vuodelle siirretyissä Tokion olympialaisissa hän keskeytti seitsenottelun.[4]

Broersen pitää hallussaan korkeushypyn Alankomaiden ennätystä niin ulko- kuin sisäradoillakin.[4]

Laji Tulos Paikka Päivä
200 metrin juoksu 24,57 Götzis 31. toukokuuta 2014
800 metrin juoksu 2.11,11 Götzis 1. kesäkuuta 2014
100 metrin aitajuoksu 13,39 Götzis 31. toukokuuta 2014
Korkeushyppy 194 cm NR Zürich 14. elokuuta 2014
Pituushyppy 639 cm Breda 28. kesäkuuta 2014
Kuulantyöntö 15,14 m Leiden 17. kesäkuuta 2017
Keihäänheitto 54,97 m Götzis 27. toukokuuta 2012
Seitsenottelu 6539 Toruń 6. heinäkuuta 2014
Laji Tulos Paikka Päivä
60 metrin aitajuoksu 8,31 Praha 6. maaliskuuta 2015
800 metrin juoksu 2.14,97 Sopot 7. maaliskuuta 2014
Korkeushyppy 193 cm NR Sopot 7. maaliskuuta 2014
Pituushyppy 624 cm Apeldoorn 24. tammikuuta 2015
Kuulantyöntö 14,93 m Sheffield 26. tammikuuta 2014
Viisiottelu 4830 NR Sopot 7. maaliskuuta 2014

Lähde[4]

  1. Nadine Broersen Sports-Reference.com. Arkistoitu 11.6.2017. Viitattu 28.8.2015. (englanniksi)
  2. http://www.european-athletics.org/athletes/group=b/athlete=129378-broersen-nadine/index.html
  3. a b c Nadine Broersen Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  4. a b c d e Nadine Broersen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  5. 32nd European Athletics Indoor Championships, Scandinavium European Athletics. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 28.8.2015. (englanniksi)