Only God Forgives

Only God Forgives
Ohjaaja Nicolas Winding Refn
Käsikirjoittaja Nicolas Winding Refn
Tuottaja
Säveltäjä Cliff Martinez
Kuvaaja Larry Smith
Leikkaaja Matthew Newman
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä The Weinstein Company
Vertigo Média
Ensi-ilta
Kesto 90 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti, thai
Budjetti 4 800 000 dollaria[1]
Tuotto 10 635 126 dollaria[2]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Only God Forgives on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Nicolas Winding Refnin käsikirjoittama ja ohjaama kansainvälisesti tuotettu neo-noir-tyylinen jännitys- ja rikosdraamaelokuva, jonka pääosissa ovat Ryan Gosling, Kristin Scott Thomas ja Vithaya Pansringarm. Refn ja Gosling olivat aiemmin työskennelleet yhdessä elokuvassa Drive (2011).[3]

Bangkokissa kuvattu elokuva sai maailmanensi-iltansa vuoden 2013 Cannesin elokuvajuhlilla, missä se kilpaili pääsarjassa parhaan elokuvan Kultaisesta palmusta.[4]

Julian (Ryan Gosling) on yhdysvaltalainen lainsuojaton, joka johtaa thainyrkkeilysalia Bangkokissa. Thainyrkkeilysali toimii kulissina perheen kansainväliselle huumeimperiumin toiminnalle. Kun Julianin vanhempi veli Billy (Tom Burke) raiskaa ja murhaa 16-vuotiaan prostituoidun, omaa oikeuttaan jakava eläköitynyt poliisi Chang (Vithaya Pansringarm) antaa tytön isän, Choi Yan Leen (Kowit Wattanakul), hakata Billyn hengiltä. Veljesten julma ja dominoiva äiti, kansainvälisen rikollisjärjestön johtaja Crystal (Kristin Scott Thomas) saapuu Yhdysvalloista Bangkokiin noutamaan suosikkipoikansa ruumiin kotiin ja vaatimaan Julianilta kostotoimia. Murhaajan metsästys aloittaakin verisen yhteenoton rikollisperheen ja Changin välillä.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Ryan Gosling  Julian Thompson  
 Kristin Scott Thomas  Crystal Thompson  
 Vithaya Pansringarm  Chang  
 Gordon Brown  Gordon  
 Rhatha Phongam  Maï  
 Tom Burke  Billy Thompson  
 Sahajak Boonthanakit  Kim  
 Pitchawat Petchayahon  Phaiban  
 Charlie Ruedpokanon  Daeng  
 Kowit Wattanakul  Choi Yan Lee  
 Wannisa Peungpa  Kanita  
 Narucha Chaimareung  Papa San  
 Danai Thiengdham  Li Po  
 Wittchuta Watjanarat  Ma Fong  
 Nophand Boonyai  Charlie Ling  
 Teerawat Mulvilai  Ko Sam  
 Aratchaporn Sataed  Po Yan Lee  
 Byron Gibson  Byron  

Ryan Gosling kiinnitettiin pääosaan kesällä 2011, kun Luke Evans jättäytyi elokuvasta Hobitti – Odottamaton matka -elokuvan vuoksi.[1][5] Kristin Scott Thomas oli kiinnitetty Crystalin rooliin keväällä 2011.[6] Gosling valmistautui rooliaan varten harjoittelemalla thainyrkkeilyä kahdesta kolmeen tuntia päivässä.[7]

Elokuvan kuvaukset alkoivat tammikuussa 2012 ja kestivät viisi kuukautta. Elokuva kuvattiin Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa pitkälti kronologisessa järjestyksessä ja kuvatut kohtaukset leikattiin jo samana päivänä.[8][9]

Only God Forgives sai maailmanensi-iltansa Ranskassa Cannesin elokuvajuhlilla 22. toukokuuta 2013, jolloin oli myös elokuvan Ranskan teatteriensi-ilta.[2][10] Elokuva julkaistiin Tanskassa 30. toukokuuta 2013, Ruotsissa 31. toukokuuta 2013, Suomessa 7. kesäkuuta 2013, Thaimaassa 18. heinäkuuta 2013 ja Yhdysvalloissa 19. heinäkuuta 2013.[2] Only God Forgives sai Tanskassa 26 424, Ranskassa 451 701 ja Ruotsissa 9 333 katsojaa.[11] Lipputuloja kertyi Tanskassa 307 913, Ranskassa 3 662 317, Ruotsissa 126 682, Yhdysvalloissa 779 188 ja Thaimaassa 66 799 dollaria.[2] Elokuva oli Suomessa vuoden 2013 110. katsotuin elokuva saatuaan 12 545 katsojaa ja 141 626 dollarin lipputulot.[2][12] Yhteensä elokuva on tuottanut maailmanlaajuisesti 10,6 miljoonaa dollaria.[2]

Only God Forgives sai Cannesissa hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Toimittajista ja elokuvakriitikoista koostuneesta yleisöstä osa lähti kesken esityksen tai buuasi, kun taas osa osoitti suosiota antamalla aplodeja elokuvan päätyttyä.[10][13]

Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 40 prosenttia kriitikoista on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 5,2/10 keskiarvolla. Keskiarvo perustuu 157 arviointiin, joista 63 oli ”tuoreita” ja 94 ”mätiä”. 26 227 käyttäjästä 37 prosenttia on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 2,8/5 keskiarvolla.[14] Metacritic-sivuston mukaan 39 arvostelun perusteella elokuva on saanut 37 pistettä sadasta mahdollisesta. Metacriticin 527 käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 7,9/10.[15] Internet Movie Databasen 96 137 käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 5,7/10.[16]

Vuonna 2015 brittiläisen sanomalehden The Guardianin kriitikko Peter Bradshaw listasi elokuvan siihenastisen 2010-luvun viidenkymmenen parhaan elokuvan joukkoon.[17]

  1. a b ONLY GOD FORGIVES AlloCiné. AlloCiné. Viitattu 11.7.2018. (ranskaksi)
  2. a b c d e f Only God Forgives Box Office Mojo. IMDb.com, Inc. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  3. Only God Forgives (2013) AllMovie. AllMovie. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  4. ONLY GOD FORGIVES Festival de Cannes. Festival de Cannes. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  5. Fischer, Russ: Ryan Gosling Joining Nicolas Winding Refn’s ‘Only God Forgives’ [Updated] Slash Film. 23.6.2011. /Film. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  6. Fischer, Russ: Nicolas Winding Refn Casts Luke Evans and Kristin Scott-Thomas in Thai Western ‘Only God Forgives’ Slash Film. 2.5.2011. /Film. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  7. Mackey, Michael: Ryan Gosling Responds to Oscar Snub; Reveals Details of Project Filming in Bangkok The Hollywood Reporter. 27.1.2012. Billboard-Hollywood Reporter Media Group. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  8. Otto, Jeff: Ryan Gosling Calls Upcoming Project ‘Only God Forgives’ The “Strangest Thing” He’s Ever Read IndieWire. 26.9.2011. Penske Business Media, LLC. Arkistoitu 31.10.2011. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  9. Jagernauth, Kevin: Nicolas Winding Refn Talks Making ‘Only God Forgives’ & Considers Tokyo Setting For Horror ‘I Walk With The Dead’ IndieWire. 30.3.2012. Penske Business Media, LLC. Arkistoitu 14.6.2018. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  10. a b Chang, Justin: Ryan Gosling’s ‘Only God Forgives’ Booed at Cannes Screening Variety. 22.5.2013. Penske Media Corporation. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  11. Database on admissions of films released in Europe LUMIERE. European Audiovisual Observatory. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  12. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 2013 Elokuvauutiset.fi. Elokuvauutiset.fi. Viitattu 11.7.2018. (suomeksi)
  13. Ryan Gosling film Only God Forgives divides Cannes critics BBC. 22.5.2013. BBC News. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  14. ONLY GOD FORGIVES 2013 Rotten Tomatoes. Fandango. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  15. Only God Forgives 2013 Metacritic. CBS Interactive Inc. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  16. Only God Forgives (2013) IMDb.com (Internet Movie Database). IMDb.com, Inc. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  17. Bradshaw, Peter: Peter Bradshaw’s top 50 films of the demi-decade The Guardian. 5.1.2015. Guardian Media Group. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]