Paul von Hintze | |
---|---|
Saksan ulkoministeri | |
Edeltäjä | Richard von Kühlmann |
Seuraaja | Wilhelm Solf |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 13. helmikuuta 1864 Schwedt, Preussin kuningaskunta |
Kuollut | 19. elokuuta 1941 (77 vuotta) Merano, Italian kuningaskunta |
Paul von Hintze (13. helmikuuta 1864 Schwedt, Preussi – 19. elokuuta 1941 Merano, Italia)[1] oli saksalainen kontra-amiraali ja diplomaatti, joka toimi Saksan keisarikunnan ulkoministerinä ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa heinäkuusta lokakuuhun 1918.
Hintzen isä oli tupakkatehtailija Schwedtin kaupungissa.[1] Hintze palveli Saksan keisarikunnan laivastossa vuosina 1882–1911 yleten kommodoriksi (kapitän zur see) ja myöhemmin kontra-amiraaliksi asti. Hän toimi vuodesta 1903 Saksan sotilasattaseana Skandinavian maissa ja vuodesta 1908 sotilasedustajana Pietarin suurlähetystössä. Samana vuonna hänet aateloitiin. Siirryttyään diplomaattiuralle Hintze toimi Saksan edustajana Meksikossa 1911–1914, Kiinassa 1914–1917 ja Norjassa 1917–1918.[2]
Hintze nimitettiin ulkoministeriksi Richard von Kühlmannin erottua 9. heinäkuuta 1918.[2] Nimitys oli yllätys, koska Hintzellä ei ollut lainkaan poliittista taustaa. Hän painosti keisari Vilhelm II:ta nimittämään liberaalimman hallituksen maan sisäisen tyytymättömyyden hillitsemiseksi.[3] Hintze myös vastusti ajatusta kukistaa syksyllä 1918 horjuvalta vaikuttanut Venäjän neuvostovalta, sillä hänen mielestään bolševikkien vallassapysyminen oli toistaiseksi Saksalle edullisempaa.[1] Max von Badenin tultua valtakunnankansleriksi 3. lokakuuta Hintze jätti ulkoministerin tehtävät ja siirtyi kanslerin edustajaksi Span päämajaan.[2] Uudeksi ulkoministeriksi tuli Wilhelm Solf.[3] Hintze johti 9. marraskuuta viimeisiä valtakunnankanslian kanssa käytyjä neuvotteluja keisarin kruunustaluopumisesta.[2] Hintze suositteli Vilhelm II:lle viimeiseen asti eroamisen välttämistä.[3]
Weimarin tasavallan alkuaikoina Hintze oli oikeistoliberaalin Saksan kansanpuolueen (DVP) paikallisjohtajana Sleesiassa. Vuodesta 1924 hän oli ulkosaksalaisten parissa toimineen Verein für das Deutschtum im Ausland (VDA) -järjestön johdossa.[1]