Pierre Gemayel

Pierre Gemayel

Šeikki Pierre Gemayel (arab. الشيخ بيار الجميّل‎, Pyēr Jumayyil, 6. marraskuuta 1905 – 29. elokuuta 1984) oli libanonilainen poliitikko, Kata'ib-puolueen (falangistien) perustaja ja presidenttien Bachir Gemayel ja Amine Gemayel isä.

Gemayel oli maroniittikristitty ja syntyisin Bikfayan kylästä, jossa hänen sukunsa oli vaikuttanut 1500-luvulta asti. Hänen isänsä ja setänsä lähtivät maanpakoon Egyptiin tultuaan tuomituiksi kuolemaan osmanien vallan vastustamisesta 1914 ja palasivat Libanoniin vasta maailmansodan jälkeen.

Gemayel kävi koulunsa jesuiittojen koulussa ja opiskeli lääketiedettä Beirutissa, jonne perusti apteekin. Hän johti Libanonin joukkuetta Berliinin olympialaisissa 1936. Palattuaan Libanoniin hän perusti Kata'ib-puolueen, jonka jäseniä kutsuttiin falangisteiksi Mussolinin fasistien esikuvan mukaan.

Gemayelin vaikutusvalta oli rajattua ennen Libanonin itsenäisyyttä. Hän vastusti ranskalaisten mandaattihallintoa Libanonissa. Puolue selvisi ranskalaisten määräämästä hajotuksesta 1937 ja otti osaa kapinaan ranskalaisia vastaan 1943. Jäsenmäärästä huolimatta se oli edelleen poliittisesti mitätön. Vasta vuoden 1958 sisällissodan aikana Gemayelista tuli äärioikeiston kristittyjen johtaja, kun hän vastusti nasseristien ja arabinationalistien pyrkimyksiä syöstä vallasta presidentti Camille Chamoun ja kannatti vieraiden joukkojen palaamista Libanoniin. Sodan jälkeen Gemayel nimitettiin ministeriksi nelijäseniseen yhtenäisyyshallitukseen ja kaksi vuotta myöhemmin parlamenttiin, jossa hän oli jäsenenä kuolemaansa saakka. 1960-luvun lopulla Kata'ibilla oli yhdeksän jäsentä parlamentissa, mikä teki siitä yhden suurimmista puolueista hajanaisessa politiikassa. Gemayel oli mukana presidentinvaaleissa 1964 ja 1970, muttei tullut valituksi.

Libanonin ollessa arabien ja Israelin välisen konfliktin osallisena Gemayel korosti maan eroa muista arabimaista ja kannatti suuntautumista Ranskaan ja länteen. Hän vastusti palestiinalaispakolaisten oleskelua maassa. Hän oli kuitenkin vastahakoisesti mukana allekirjoittamassa vuonna 1969 mahdollisesti solmittua salaista Kairon sopimusta, joka antoi PLO:lle turvapaikan Libanonista sen tultua karkotetuksi Jordaniasta (ns. Musta Syyskuu). 1970-luvulla hän vastusti aseistettujen palestiinalaisten läsnäoloa maassa, mikä vei maan Israelin tulilinjalle. Hän kokosi oman yksityisarmeijansa, jota johti hänen poikansa Bachir, ja jota on väitetty Israelin salaa rahoittamaksi.

Gemayel kannatti aluksi Syyrian väliintuloa kristittyjen puolelle sisällissodassa 1975–1990, mutta päätyi pian siihen, että Syyria itse asiassa miehitti maata omia tarkoitusperiään varten. Vuonna 1976 hän liittyi toisten kristittyjen johtajien, kuten Chamounin, Charles Malikin ja Étienne Saqrin kanssa vastustamaan Syyrian miehitystä. 11. lokakuuta 1978 kristittyjen Libanonin rintama liittyi Libanonin armeijan rinnalle voittoisaan sadan päivän sotaan Syyrian joukkoja vastaan.

Gemayelin nuorin poika Bachir Gemayel valittiin etelä-Libanonia miehittävien Israelin joukkojen tuella presidentiksi 23. elokuuta 1982, mutta hänen murhattiin 14. syyskuuta ennen virkaa asettamista pommilla. Vanhempi poika Amine Gemayel valittiin hänen sijaansa presidentiksi. Pierre Gemayel ei osallistunut poikansa hallitukseen, ennen kuin 1984 Geneven ja Lausannen konferenssien jälkeen, joissa oli tarkoituksena lopettaa Israelin ja Syyrian miehitys maassa. Tuolloin hänet valittiin vielä kansallisen yhtenäisyyden hallitukseen. Hän kuoli virassaan 29. elokuuta 1984, 78-vuotiaana.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]