Rangaku
Rangaku (jap. 蘭学; suom. hollantilainen oppi) tarkoittaa Japanissa Edo-kaudella länsimaisten kontaktien kautta kehittynyttä tiedettä. Vuosina 1641–1853 maa oli suljettu ulkomaalaisilta Tokugawa-shōgunaatin harjoittaman eristäytymispolitiikan (sakoku) vuoksi, ja länsimaista teknologiaa ja lääketiedettä pääsi maahan lähinnä alankomaalaisen Dejiman kauppasaaren kautta.
Rangakun avulla Japani pysyi mukana Euroopassa tapahtuneen tieteellisen vallankumouksen tuomassa kehityksessä, ja se auttoi maata rakentamaan pohjan tieteen harjoittamiselle teoriassa ja käytännössä. Rangaku auttaa selittämään Japanin onnistumista radikaalissa ja nopeassa modernisoitumisessaan sen jälkeen, kun maa oli avautunut ulkomaailmalle vuonna 1854.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alankomaalaiset kauppiaat Dejiman saarella Nagasakissa olivat ainoat eurooppalaiset, joita siedettiin Japanissa vuoden 1640 jälkeen. Heidän liikkeitään vahdittiin ja kontrolloitiin tarkasti: aluksi he saivat tehdä vain yhden kunnianosoitusmatkan vuodessa Edoon shōgunin luokse. Hollantilaisilla oli kuitenkin keskeinen asema teollisen ja tieteellisen vallankumouksen tulosten välittämisessä Japaniin. Japanilaiset ostivat hollantilaisilta lukuisia kirjoja ja käänsivät niitä, saivat heiltä haltuunsa länsimaisia esineitä ja laitteita (kuten kelloja) ja näkivät esityksiä erilaisista länsimaisista innovaatioista (kuten sähköisistä ilmiöistä ja kuumailmapallon lennosta 1800-luvun alussa). 1600- ja 1700-luvuilla Alankomaat oli yksi rikkaimmista ja kehittyneimmistä eurooppalaisista valtioista, mikä antoi hollantilaisille etuoikeutetun aseman länsimaisen tieteen tuomisessa Japaniin.
Rangaku-kirjoja julkaistiin, painettiin ja kierrätettiin väestön keskuudessa tuhansittain. Lukutaitoaste Japanissa oli noin 70–80 prosenttia. Japanilla oli jo tuohon aikaan yksi maailman suurimmista urbaaneista väestöistä: Edossa asui yli miljoona henkeä ja maassa oli useita muita suuria kaupunkeja, kuten Kioto ja Osaka, joissa oli suuret lukutaitoiset markkinat uutuuskirjoille. Suurissa kaupungeissa oli joitakin yleisölle avoinna olevia liikkeitä, jotka erikoistuivat ulkomaisiin erikoisuuksiin.
Alku (1640–1720)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rangakun ensimmäinen vaihe oli suhteellisen rajoittunut ja äärimmäisen kontrolloitu. Länsimaiset kirjat olivat tiukasti kiellettyjä kristinuskon täydellisen kiellon jälkeen vuonna 1640. Alun perin pieni ryhmä taidot perineitä japanin-hollannin kääntäjiä työskenteli Nagasakissa helpottamaan kommunikaatiota ulkomaalaisten kanssa ja tuomaan maahan joitakin länsimaisia uutuuksia.
Hollantilaisia pyydettiin myös antamaan uutisia maailman tapahtumista ja toimittamaan uutuuksia shōgunille vuosittaisilla matkoillaan Edoon. Lopulta Nagasakin hollantilaisten tehtaiden annettiin virallisen silkkiin ja peurannahkoihin keskittyvän kaupankäynnin lisäksi aloittaa jonkintasoinen "yksityiskauppa". Nagasakin alueelle kehittyivät pienet ja tuottoisat markkinat länsimaisille uutuustuotteille. Seuraavalla kaudella useita rangaku-oppineita tulikin Nagasakin kääntäjäkiltojen joukosta.
Länsimaisen tiedon vapautuminen (1720–)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka länsimaiset kirjat olivatkin kiellettyjä vuodesta 1640 alkaen, sääntöjä höllennettiin shōgun Tokugawa Yoshimunen hallinnossa vuonna 1720, mikä aloitti länsimaisten kirjojen ja niiden käännösten virran Japaniin. Yksi esimerkki on Morishima Chūryōn julkaisu vuodelta 1787, Hollantilaisten sanomisia, jossa on yksityiskohtaisia selityksiä suuresta määrästä eri aiheita. Kirja kuvaa länsimaisia esineitä, kuten mikroskooppeja ja kuumailmapalloja, länsimaisia sairaaloita ja lääketieteen tilaa, maalaus- ja kuparipainotekniikkaa, staattisen sähkön generaattorien ja suurten laivojen rakennetta sekä uutta maantieteellistä tietoa.
Vuosina 1804–1829 bakufu (Japanin sotilashallitus) avasi kouluja ja temppeleitä ympäri maata, mikä auttoi uuden tiedon leviämistä eteenpäin. Alankomaalaisille lähettiläille ja tiedemiehille sallittiin nyt myös vapaampi pääsy japanilaiseen yhteiskuntaan. Alankomaalaiseen delegaatioon kuulunut saksalainen lääkäri Philipp Franz von Siebold solmi lukuisia suhteita japanilaisiin oppilaisiin. Hän kutsui japanilaisia tiedemiehiä katsomaan länsimaisen tieteen ihmeitä, oppien samalla heiltä japanilaisista ja heidän tavoistaan. Vuonna 1824 von Siebold perusti lääketieteellisen koulun, jossa oli 50 oppilasta. He auttoivat von Sieboldin kasvi- ja luonnontieteellisissä tutkimuksissa. Hänen koulunsa, Narutaki-juku (jap. 鳴滝塾), kasvoi noin 50 rangaku-oppineen tapaamispaikaksi.
Laajentuminen ja politisoituminen (1839–)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rangaku-liike kiinnittyi yhä enemmän poliittiseen kysymykseen siitä, pitäisikö Japani avata laajemmalle ulkomaiselle vaikutukselle. Suurin osa liikkeeseen kuuluvista kannatti vahvasti länsimaisen tieteen laajempaa omaksumista ja ulkomaankaupan vapauttamista valtion vahvistamiseksi ja uudistamiseksi. Rangakusta tuli aiempaa hienostuneempaa, ja sen kautta välittyi uusimpia länsimaisia innovaatioita suurimmalla osalla tieteenaloista.
Vuonna 1839 rangaku-oppineet kärsivät lyhyen aikaa sortoa shōgunaatilta Bansha no gokun välikohtauksessa, sillä oppineet vastustivat bakufun käyttöön ottamaa kuolemanrangaistusta maahan rantautuville ulkomaalaisille (hollantilaisia lukuun ottamatta). Välikohtauksen saivat aikaan toimet esimerkiksi Morrisonin välikohtauksen yhteydessä, jolloin aseistamatonta yhdysvaltalaista kauppalaivaa kohti ammuttiin ediktin ulkomaalaisten laivojen karkottamiseksi mukaan. Edikti kumottiin lopulta vuonna 1842.
Rangaku tuli lopulta turhaksi, kun Japani avautui Bakumatsu-kaudella 1853–1867. Opiskelijoita lähetettiin ulkomaille ja suuri määrä ulkomaalaisia työntekijöitä (o-yatoi gaikokujin) tuli Japaniin opettamaan ja neuvomaan japanilaisia.
