SS Edmund Fitzgerald

SS Edmund Fitzgerald
Tyyppi	Irtolastialus
Rakennustelakka	Great Lakes Engineering Works
Rakennusnumero	301
Tilattu	1. helmikuuta 1957
Kölinlasku	7. elokuuta 1957
Vesillelasku	8. kesäkuuta 1958
Luovutettu	22. syyskuuta 1958
Status	upposi syysmyrskyssä Yläjärvellä; 10. marraskuuta 1975
Tekniset tiedot
Pituus	222,2 m
Leveys	22,7 m
Syväys	11,9 m
Uppouma	13 632 t
Bruttovetoisuus	26 600 brt
Koneisto	öljypolttoinen höyrykone, valmistaja Westinghouse Electric Corporation
Nopeus	25,9 km/h
Nopeus	14 kn
Miehistö	29
Lastikapasiteetti	75 900 m³
	Infobox OK

Höyrylaiva SS Edmund Fitzgerald (usein pelkästään Fitzgerald, Fitz tai Big Fitz) oli yhdysvaltalainen rahtialus, joka katosi miehistöineen syysmyrskyssä Kanadan aluevesillä Yläjärvellä 10. marraskuuta 1975. Malminkuljetukseen rakennettu, oman aikansa mittapuulla suurikokoinen alus upposi niin nopeasti, että sen 29-henkinen miehistö ei ehtinyt lähettää minkäänlaista hätäsanomaa. Aluksen hylky lepää Yläjärven pohjassa 162 metrin syvyydessä, sijainnissa 46°59.9′N 85°6.6′W, noin 27 kilometriä Whitefish Bayn suulta länteen. Myöhemmin Gordon Lightfootin säveltämä balladi "The Wreck of the Edmund Fitzgerald" teki tapauksesta Suurten järvien tunnetuimman haaksirikon.

Alus

Edmund Fitzgerald oli 222,2 metrin pituinen Suurten järvien liikenteeseen tarkoitettu, kantavuudeltaan 23 000 tonnin bulk-rahtialus. Aluksen suurta ruumaa peitti kaikkiaan 21 kahdeksan millimetrin teräksestä valmistettua vesitiivistä luukkua, joista jokainen oli mitoiltaan 3,53 x 16,5 metriä. Kun alus valmistui Great Lakes Engineering Works -yhtiön telakalla River Rougessa Michiganissa vuonna 1958, se oli suurin koskaan Suurilla järvillä purjehtinut alus. Vertailun vuoksi on mainittava, että nykyaikaiset Suurten järvien rahtilaivat ovat 305 metrin pituisia ja 32 metrin levyisiä, kantavuudeltaan jopa 46 000 tonnin aluksia. Alun perin Fitzgeraldin höyrykattilat olivat hiilipolttoisia, mutta ne muutettiin öljypolttoisiksi talven 1971–1972 aikana.

Aluksen omisti Northwestern Mutual Life Insurance Company Milwaukeesta, Wisconsinista, ja sen vuokrasi tilauslikenteeseen Oglebay Norton Corporationin Columbia Transportation Division. Alus kuljetti rautamalmipellettejä Minnesotan Duluthista Detroitiin, Toledoon ja muihin Suurten järvien itäisiin satamiin. Alus nimettiin Northwestern Mutual -vakuutusyhtiön toiminnanjohtajan mukaan, ja sen kastoi hänen vaimonsa.

Viimeinen matka

Fitzgerald lähti 26 116 tonnin rautamalmilastissa Superiorista Wisconsinista 9. marraskuuta 1975 kohti Detroitia Michiganissa. Aluksen päällikkönä toimi Ernest M. McSorley. Alus ylitti Yläjärveä noin 13 solmun (24 km/h) nopeudella kohdatessaan rajun syysmyrskyn. Myrsky raivosi yli 32 metrin sekuntinopeudella, ja aallot löivät yli viiden metrin korkuisina. Toinen rahtialus, Arthur M. Anderson, seurasi Fitzgeraldia jonkin matkan päässä. Myrskyn vuoksi Yläjärven itäpäässä Sault Sainte Mariessa sijaitsevat Soon kanavan sulut oli suljettu, ja molemmat laivat hakeutuivat etsimään suojaisampia vesiä lähempää Kanadan rannikkoa. Myöhemmin laivojen oli tarkoitus ylittää Whitefish Bay ja suunnata kohti Sault Sainte Marieta.

Marraskuun kymmenennen päivän iltapäivänä Fitzgerald ilmoitti kallistumasta ja että alus oli kärsinyt jonkin verran vaurioita. Muun muassa aluksen tutka-antenni oli kadonnut myrskyssä. Mikään ei kuitenkaan viitannut vakaviin ongelmiin. Fitzgerald hiljensi nopeutta päästäkseen Andersonin tutkan kantomatkan sisäpuolelle, ja jonkin aikaa perässä tullut Anderson ilmoitti radioitse tutkatietoja Fitzgeraldille opastaen tätä kohti suojaisampaa Whitefish Baytä.

Viimeinen yhteydenotto Fitzgeraldilta tapahtui kello 19.10, kun alukselta ilmoitettiin, että he pärjäisivät tästä eteenpäin. Vain muutamia minuutteja myöhemmin alus yhtäkkiä katosi Andersonin tutkaruudulta, eikä minkäänlaista hätäviestiä koskaan lähetetty. Kello 19.20 mennessä Anderson ei saanut Fitzgeraldista minkäänlaista tutkakaikua eikä saanut alukseen radioyhteyttä. Kello 20.32 Andersonin miehistö ilmoitti rannikkovartiostolle huolensa Fitzgeraldin kohtalosta.

Etsintä

Kun katoamisesta oli ilmoitettu, etsinnät eloonjääneiden löytämiseksi käynnistettiin. Alkuvaiheessa etsintöihin osallistuivat Arthur M. Andersonin lisäksi toinen rahtialus, SS William Clay Ford. Kolmas alus, kanadalainen Hilda Marjanne, ei voinut osallistua etsintöihin asettamatta alusta ja miehistöä vaaraan myrskyn vuoksi. Yhdysvaltain rannikkovartiosto lähetti kolme lentokonetta etsintöihin mutta ei myrskyn vuoksi voinut lähettää yhtään pinta-alusta. Rannikkovartioston alus Woodbrush lähti kahden ja puolen tunnin kuluttua ilmoituksesta, mutta se ei päässyt ilmoitetulle tapahtumapaikalle ennen kuin vuorokauden kuluttua. Etsinnöissä vedestä nostettiin runsaasti rojua, mukaan lukien pelastuslauttoja ja -veneitä, mutta yhtään eloonjäänyttä ei löydetty.

Vedenalainen tutkimus

Edmund Fitzgeraldin hylyn löysi ensimmäisenä Yhdysvaltain laivaston lentokone, jonka sukellusveneiden etsintään tarkoitetut instrumentit havaitsivat aluksen ja rautamalmilastin aiheuttaman magneettisen poikkeaman. Marraskuun 14.–16. päivän aikana rannikkovartiosto tutki hylkyä kaikuluotaimella. Sonarin kuvissa voitiin todeta kaksi suurta kappaletta lähellä toisiaan järven pohjalla. Marraskuun 22.–25. päivä hylyllä teki lisätutkimuksia yksityinen yrittäjä, Seaward, Inc.

Vuonna 1976 toukokuun 20.–28. päivien välisenä aikana miehittämätön laivaston sukellusalus CURV III valokuvasi hylkyä kahdella mustavalkovideokameralla ja yhdellä tavallisella kameralla. CURV III:n ottamista kuvista voitiin todeta Fitzgeraldin katkenneen kahteen osaan ja hylynkappaleiden lepäävän yli 160 metrin syvyydessä, perinteisin välinein suoritettavan sukelluksen ulottumattomissa.

Hylyn keulaosa on arviolta 84 metrin pituinen ja lepää pohjassa oikein päin. Hylyn peräosa lepää ylösalaisin 52 metrin päässä keulaosasta, kääntyneenä 50° keulaosan kölilinjaan nähden. Hylyn keskiosasta on jäljellä vain runsaasti vääntyneitä metallinkappaleita ja rautamalmipellettien muodostamia kekoja.

Syyt ja ristiriitaisuudet

Kun Fitzgerald katosi, uskottiin aluksen katkenneen pinnalla aaltojen aiheuttaman metallin väsymisen vuoksi. Aiemmin tapahtuneista vastaavanlaisista pinnalla tapahtuneista hajoamisista johtuen uskottiin, että keula- ja peräosat saattaisivat olla jopa kilometrien päässä toisistaan. Kun hylyn keula ja perä löytyivät vain muutamien kymmenien metrien päässä toisistaan, pääteltiin aluksen katkenneen vasta sen osuttua pohjaan.

Rannikkovartioston tutkimus osoitti osaltaan, että turman syynä olivat olleet riittämättömät luukkujen kiinnitykset. Tutkimuksen mukaan kiinnikkeet eivät sulkeneet luukkuja riittävän tiiviisti, vaan vesi pääsi tunkeutumaan lastiruumaan. Tutkimuksen mukaan vuoto tapahtui havaitsemattomasti päivän aikana aiheuttaen lopulta kelluvuuden ja tasapainon menetyksen. Tämän vuoksi alus olisi painunut aaltoihin varoituksetta.

Tutkimusrapotti kuitenkin osoittautui ristiriitaiseksi. Yleisin vaihtoehtoinen teoria esittää, että kun myrsky oli vienyt aluksen tutkalaitteet, miehistö oli pakotettu ohjaamaan alusta luottaen epätarkkoihin karttoihin. Tämän vuoksi Fitzgerald oli ajanut matalikolle saaden vaurioita pohjaansa ilman, että miehistö olisi asiaa edes havainnut. Pohjavaurio aiheutti lopulta aluksen nopean uppoamisen. Teoriaa tukee Fitzgeraldin viimeinen radioviesti, josta ei ollut havaittavissa mitään huolta aluksen kunnosta. Vaikka teoria olisi totta, on sitä hankala todistaa, sillä hylky on hautautuneena pohjamutaan lastiviivojaan myöten, joten keulaosan pohjavaurioita on mahdotonta tarkastaa.

Muistot

Edmund Fitzgeraldin laivakello nostettiin hylystä 4. heinäkuuta 1995 ja sijoitettiin kunnostuksen jälkeen Great Lakes Shipwreck Museumiin Whitefish Pointissa lähellä Paradisen kylää Michiganissa. Fitzgerald oli jo aiemmin kadottanut ankkurinsa Detroitjoella, ja se on nykyisin näytteillä Dossin Great Lakes Museumissa Detroitissa.

Vuorokausi haaksirikon jälkeen Detroitin Mariners' Churchin kelloa soitettiin 29 kertaa, kerran jokaisen haaksirikossa menehtyneen muistoksi. Mariners' Church pitää edelleen kerran vuodessa muistotilaisuuden, jonka yhteydessä luetaan Fitzgeraldin miehistön nimet ja soitetaan kelloa jokaisen luetun nimen jälkeen.

Vaikka Fitzgerald on viimeinen Suurilla järvillä uponnut laiva, sen hylky ei lepää yksin suurien vesimassojen keskellä. Suurilla järvillä on vaiheikas merenkulkuhistoria, ja niiden pohjassa lepää tuhansia laivanhylkyjä. Yksinään vuosina 1878–1898 Suurilla järvillä haaksirikkoutui lähes 6 000 alusta, joista neljännes kirjattiin kokonaan menetetyiksi. Useat alukset yksinkertaisesti katosivat jäljettömiin myrskyssä matkustajineen ja miehistöineen.

Kaikki Suurten järvien hylyt ovat suojelukohteita, mutta useita niistä on kuitenkin otettu sukellusturismin käyttöön. Joissakin tällaisissa hylkypuistoissa sijaitsee useita uponneita aluksia.

Vuonna 2005 käynnistyi hanke muistomerkin saamiseksi Washington, D.C.:hen Suurilla järvillä menehtyneiden merimiesten muistoksi. Aiemmin kampanja marraskuun 10. päivän julistamiseksi Suurten järvien merimiesten päiväksi (Great Lakes Mariners Day) kaatui, kun edustajainhuone lakkautti kongressin asettamien muistopäivien perinteen.

Vuonna 1986 Steven Dietz ja Eric Peltoniemi kirjoittivat Ten November -musikaalin Edmund Fitzgeraldin uppoamisen muistoksi. Vuonna 2005 musikaali muokattiin uudeksi The Gales of November -musikaaliksi, ja se esitettiin Fitzgeraldin haaksirikon 30-vuotispäivänä Fitzgerald-teatterissa St. Paulissa Minnesotassa. Musikaalin kertojana toimi Kevin Kling ja esiintyjinä olivat laulajat Prudence Johnson, Ruth MacKenzie ja Claudia Smith. Kuoron ja orkesterin muodostivat Peter Ostroushko (viulu ja mandoliini), Dan Chouinard (piano ja haitari), Eric Peltoniemi (kitara), ja Jeff Willkomm (bassokitara).

Edmund Fitzgeraldin miehistö

Koko Edmund Fitzgeraldin 29-henkinen miehistö menetti onnettomuudessa henkensä. Heidän ruumiitaan ei ole löydetty.


Nimi	Ikä	Arvo	Kotipaikka
Michael E. Armagost	37	kolmas perämies	Iron River, Wisconsin
Fred J. Beetcher	56	kantaja	Superior, Wisconsin
Thomas D. Bentsen	23	voitelija	St. Joseph, Michigan
Edward F. Bindon	47	ensimmäinen apulaiskonemies	Fairport Harbor
Thomas D. Borgeson	41	huoltomies	Duluth, Minnesota
Oliver J. Champeau	41	kolmas apulaiskonemies	Milwaukee, Wisconsin
Nolan S. Church	55	kantaja	Silver Bay, Minnesota
Ransom E. Cundy	53	vahti	Superior, Wisconsin
Thomas E. Edwards	50	toinen apulaiskonemies	Oregon, Ohio
Russell G. Haskell	40	toinen apulaiskonesmies	Millbury, Ohio
George J. Holl	60	konemestari	Cabot, Pennsylvania
Bruce L. Hudson	22	kansimies	North Olmsted, Ohio
Allen G. Kalmon	43	toinen kokki	Washburn, Wisconsin
Gordon F. MacLellan	30	huoltomies	Clearwater, Florida
Joseph W. Mazes	59	erikoishuoltomies	Ashland, Wisconsin
John H. McCarthy	62	ensimmäinen perämies	Bay Village, Ohio
Ernest M. McSorley	63	päällikkö	Toledo, Ohio
Eugene W. O'Brien	50	ruorimies	Toledo, Ohio
Karl A. Peckol	20	vahti	Ashtabula, Ohio
John J. Poviach	59	ruorimies	Bradenton, Florida
James A. Pratt	44	toinen perämies	Lakewood, Ohio
Robert C. Rafferty	62	stuertti	Toledo, Ohio
Paul M. Riippa	22	kansimies	Ashtabula, Ohio
John D. Simmons	63	ruorimies	Ashland, Wisconsin
William J. Spengler	59	vahti	Toledo, Ohio
Mark A. Thomas	21	kansimies	Richmond Heights, Ohio
Ralph G. Walton	58	voitelija	Fremont, Ohio
David E. Weiss	22	kadetti	Agoura, Kalifornia
Blaine H. Wilhelm	52	voitelija	Moquah, Wisconsin

Aluksen mitat

Pituus: 222,2 metriä
Leveys: 22,7 metriä
Syväys: 11,9 metriä
Paino (kuollutta painoa): 8 825 tonnia
Huippunopeus: 14 solmua (25,9 km/h)
Polttoainetilavuus: 273 m³ (273 000 litraa) polttoöljyä
Kantavuus: 26 600 rekisteritonnia (75 900 m³)
Rakentaja: Great Lakes Engineering Works, River Rouge, Michigan

Aiheesta muualla

(englanniksi) SS Edmund Fitzgerald Online (Arkistoitu – Internet Archive)
(englanniksi) Fathom Five National Marine Park of Canada (Arkistoitu – Internet Archive)
(englanniksi) Great Lakes Shipwreck Museum
(englanniksi) U.S. Coast Guard Report (PDF)
(englanniksi) Story of the Edmund Fitgerald from the Detroit News (Arkistoitu – Internet Archive)
(englanniksi) The sinking of the SS Edmund Fitzgerald - November 10, 1975
(englanniksi) Mariners' Church of Detroit