Isokoski opiskeli Sibelius-Akatemian Kuopion osastossa. Hän valmistui 1984 laulunopettajaksi ja suoritti lauludiplomin laulutaiteen lehtorin Seija Mikkosen johdolla. Samana vuonna hän suoritti kirkkomusiikkiosastolla kanttori-urkurin tutkinnon.[6] Isokoski opiskeli laulua myös lehtori Gunni Granbergin ja Malmön musiikkikorkeakoulun professorin Dorothy Irvingin johdolla.[6] Uransa hän aloitti kirkkomuusikkona, Ruukin Paavolan seurakunnan kanttorina 1985–1987. Ensikonserttinsa hän piti Sibelius-Akatemiassa Helsingissä 1986. Hänen oopperadebyyttinsä oli Suomen KansallisoopperassaLa Bohèmen Miminä 1987, ja sitä seurasivat Figaron häiden kreivitär ja Così fan tutten Fiordiligi.
Wienin valtionoopperassa Isokoski on laulanut 16 eri roolia.[10] Hänen ensimmäinen roolinsa siellä oli Taikahuilun Pamina vuonna 1993.[11] Lopullisena läpimurtoroolinaan Isokoski pitää siellä vuonna 1995 laulamaansa Taika-ampujan Agathea.[6] Vuonna 2008 Isokoskelle myönnettiin Wienin valtionoopperan kamarilaulajattaren arvonimi.[11] Valtionoopperan pääjohtaja Ioan Holender korosti juhlapuheessaan, että arvonimeen ei riitä pelkästään pitkä yhteistyö, vaan laulajan tulee olla myös "yleisön, ei vain talon lemmikki".[11] Wienin valtionoopperan 140. syntymäpäivän juhlanäytöksessä toukokuussa 2009 Isokoski lauloi Don Giovanni -oopperan Donna Elviran osan[12], jonka hän on laulanut siellä vuosina 1994–2009 20 kertaa.[13]
Laulettuaan menestyksekkäästi syksyllä 2014 Wienin valtionoopperassa Ariadne Naxoksella -oopperan nimiroolin[14][15] ja Ruusuritarin marsalkattaren roolin[16][17] Isokoski kertoi lopettavansa oopperauransa mutta jatkavansa opettamisen ohella liedlaulajana ja orkestereiden solistina.[18]
Ariadnen produktio on julkaistu vuonna 2020 dvd-levynä ja vuonna 2021 cd-levynä.
Isokoski on esiintynyt myös monilla musiikki- ja oopperajuhlilla, kuten Salzburgin musiikkijuhlilla (Salzburger Festspiele), Lontoon Proms-festivaaleilla, Edinburghin, Luzernin, Orangen, Tanglewoodin, Ravinian ja Glyndebournen festivaaleilla sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Isokoski on laulanut oopperarooleja suomeksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi, venäjäksi ja tšekiksi.
Isokosken konserttiohjelmisto on ollut monipuolinen, ja siihen on sisältynyt myös harvoin esitettäviä teoksia, kuten Paul HindemithinDas Marienleben kokonaisuudessaan.[19] Hän on konsertoinut pianisti Marita Viitasalon kanssa laajasti ympäri maailmaa. Haastatteluissa hän on sanonut, että juuri lied on hänen ominta aluettaan.[6] Liedin pyhäköksi kutsutussa Lontoon Wigmore Hallissa Isokoski esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1992.[20] 2000-luvulla hän on kuulunut vakituisiin vierailijoihin siellä.[21][22][23] Vuonna 2006 pidetty konsertti on julkaistu Wigmore Hallin omalla levymerkillä. Wienin Musikvereinissa ja Konzerthausissa Isokoski on pitänyt useita konsertteja[24][25][26][27] Hän on konsertoinut myös Amsterdamin Concertgebouwssa[28] ja New Yorkin Carnegie Hallissa[29]. Lokakuussa 2011 Isokoski piti Helsingin Musiikkitalon ensimmäisen resitaalin.[30]
Isokoski on levyttänyt paljon ja saanut arvostettuja palkintoja levytyksistään. Pianisti Marita Viitasalon kanssa hän on levyttänyt pohjoismaisten säveltäjien sekä Schubertin, Schumannin, Richard Straussin ja Bergin musiikkia. He ovat levyttäneet myös WolfinItalialaisen laulukirjan yhdessä baritoni Bo Skovhusin kanssa. Suomalaisia hengellisiä lauluja Isokoski on levyttänyt Helsingin kaupunginorkesterin kanssa sekä virsiä Marita Viitasalon säestyksellä. Isokoski on levyttänyt Helsingin kaupunginorkesterin kanssa myös ranskalaista laulutaidetta. Lisäksi on monia ooppera- ja oratoriolevytyksiä ja kultalevyn 2006 tuonut Jouluyö, juhlayö yhdessä Ylioppilaskunnan Laulajien kanssa. Isokoski osallistui vuosina 2002–2004 Ylen suureen hankkeeseen, jossa nauhoitettiin kaikki vuoden 1986 virsikirjan virret.[31]
Vuonna 2002 Isokoski sai ensimmäisenä suomalaisena laulajana Gramophone Editor’s Choice Award -palkinnon Straussin Vier letzte Lieder -sarjan levytyksestä Berliinin radio-orkesterin kanssa.[32]Janne-palkinnon hän sai samasta levytyksestä 2002. Vuonna 2006 ilmestynyt Sibelius: Luonnotar Orchestral Songs voitti 2007 MIDEM Classical Award -palkinnon ja BBC Music Magazinen Vuoden levy 2007 -palkinnon. Syksyllä 2009 ilmestyneestä Hindemithin Das Marienleben -teoksen levytyksestä Isokoski on saanut huippuarvostelut.[33]
Helsingin Musiikkitalon avajaiskonserteissa 31. elokuuta – 2. syyskuuta 2011 Isokoski lauloi Sibeliuksen lauluja John Storgårdsin johtaman Helsingin kaupunginorkesterin solistina.[34]
Isokoski toimii myös opettajana. Hän pitää mestarikursseja kotimaassa ja ulkomailla.[35][36][37] Kesäkuussa 2014 Isokoski kutsuttiin Oulun ammattikorkeakoulun uuteen musiikin lehtorin virkaan tehtävänä klassisen laulun sekä lied- ja oopperataiteen opetus.[38] Isokoski on myös kutsuttu vierailevaksi professoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan lukuvuodeksi 2015–2016.[39] Taideneuvosto valitsi hänet valtion musiikkitoimikuntaan kaudeksi 2015–2016.[40] Isokoski toimii myös laulukilpailujen tuomaristossa. Hän oli Cardiff Singer of the World 2015 -laulukilpailun sekä varsinaisen Main Prize että Song Prize -tuomariston jäsen.[41]
Olli Kortekangas: Tämä hetki – Dieser Augenblick, versio sopraanolle, pianolle, klarinetille ja sellolle, Soile Isokoski, sopraano, Anna-Maija Korsimaa, klarinetti, Riitta Pesola, sello, Marita Viitasalo, piano, Geneve, 12.3.2004
Jouni Kaipainen: En skål för alla kvinnors ära Op. 67, Soile Isokoski, sopraano, Esa Tapani, käyrätorvi, Marita Viitasalo, piano, Uusikaupunki, 27.7.2007
Tapio Tuomela: Lauluparit, kaksi laulua Niilo Rauhalan runoihin, kaksi laulua Christian Morgensternin runoihin, Die Beiden Esel / Kaksi aasia, Rabe Ralf / Korppi Ralf, Soile Isokoski, sopraano, Marita Viitasalo, piano, Helsinki, 30.9.2008
Kari Tikka: Rakkaani tulee, laulusarja sopraanolle ja pianolle, Soile Isokoski, sopraano, Marita Viitasalo, piano, Helsinki, 7.9.2010
Colin Matthews: orkesterisovitus viidestä Sibeliuksen laulusta, RSO, Hannu Lintu, Soile Isokoski, sopraano, Helsinki, 15.4.2015
Rautavaara: Cantos, Die Liebenden etc. / Isokoski, Pohjola / Tapiola Chamber Choir, Tapiola Chamber Orchestra, Lamminmäki / Finlandia 1989
Kauneimmat joululaulumme / Isokoski / Finlandia Sinfonietta, Kuusisto / Finlandia Records 1989
Mendelssohn: Elias, op. 70 / Salomaa, Isokoski, Groop et al. / Orchestre des Champs Elysées, La Chapelle Royala, Herreweghe / Harmonia Mundi 1993
Mahler: Symphonie 4 Symphonie für Sopran und Orchester / Isokoski / Gürzenich-Orchester Kölner Philharmoniker, Conlon / 1993
Mozart: Cosi fan tutte / Isokoski, Groop et al. / Orchestra & Chorus La Petite Bande, Kuijken / Accent 1993
Schubert: Lieder / Isokoski, Viitasalo / Finlandia 1994
Mendelssohn: Paulus, op. 36 / Isokoski, Georg, Trost et al.. / Chorus Musicus Köln, Spering / Opus III 1995
Sibelius: Kullervo Op 7 / Isokoski, Laukka / The Danish National Radio Symphony Orchestra, Segerstam / Chandos 1995
Gothoni: Der Ochs und sein Hirte / Isokoski, Hynninen / Chamber Ensemble, Gothoni / Ondine 1995
Fux: La deposizione dalla croce di Gesu Cristo salvator nostro / Röschmann, Isokoski et al. / Wiener Akademie, Haselböck / Novalis 1995
Schumann : Liederkreis Op. 39, Frauenliebe und -leben / Isokoski, Viitasalo / Finlandia 1995
Schubert: Messe Es-dur D 959 / Isokoski, Borst, Hauptmann et al. / Kammerchor Stuttgart, Deutsche Kammerphilharmonie, Bernius / Berlin Classics 1996
Kokkonen: Requiem / Grönroos, Isokoski et al. / Lahti Symphony Orchestra, Vänskä / BIS 1996
Sibelius: Finlandia / Luonnotar etc. / Isokoski / Gothenburg Symphony Orcehstra, Järvi / Deutsche Grammophon 1996
Mahler: Symphonie 2 in C minor / Karabtchevsky, Isokoski / Fonit Cetra Records 1997
Schubert: Die Verschworenen / Isokoski, Dahm, Lika et al. / Das Neue Orchester, Spering/ Opus III 1997
Brahms: Ein Deutsches Requiem, Op.45 / Isokoski, Schmidt / Chorus Musicus Köln, Spering / Opus III 1997
Zemlinsky: Der Zwerg / Isokoski, Martinez, Collis et al. / Kölner Philharmoniker, Conlon / EMI 1997
Beethoven Symphony No 9 / Isokoski, Remmert, Goldberg, Terfel / Berlin Philharmonic, Abbado / Inaugural Concert of the 60th International Festival of Music Lucerne 1998
Mozart: Don Giovanni / Keenlyside, Salminen, Isokoski, Terfel et al. / Chamber Orchestra of Europe, Abbado / Deutsche Grammophon 1998
Classics with red wine / Isokoski, Noras, Saarikettu et al. / Finlandia records 1998
My World of Songs, Schubert, Schumann, Sibelius, Grieg, Rautavaara, Kuula, Rangström / Isokoski, Viitasalo / Tapiola Sinfonietta, Lamminmäki / Finlandia 1999
On nimi kaikkein suloisin, Soile Isokoski laulaa virsiä 2, Hymns in Finnish / Isokoski, Viitasalo / Ondine 2007
13. Festliche Operngala für die Deutsche AIDS-Stiftung / Vargas, Quasthoff, Urmana, Isokoski et al. / Sony BMG 2007
Scene d'amore, Scenes and arias by Tchaikovsky, Bizet, Gounod, Puccini, Verdi / Isokoski / Helsinki Philharmonic Orchestra, Franck / Ondine 2008
Sibelius: Kullervo / YL Male Voice Choir / Isokoski, Hakala / Helsinki Philharmonic Orchestra, Segerstam / Ondine 2008
Hindemith: Das Marienleben (New Version 1948) / Isokoski, Viitasalo / Ondine 2009
Schönberg: Gurrelieder / Isokoski, Groop, Andersen et al., / Philharmonia Orchestra, Salonen / Signum 2009
Gounod: Faust / Beczala, Isokoski, Youn et al. / Chor und Orchester der Wiener Staatsoper, Bertrand de Billy / Orfeo 2010
Richard Strauss: Lieder / Isokoski, Viitasalo / Ondine 2011
Richard Strauss: Three Hymns, Opera arias / Isokoski / Helsinki Philharmonic Orchestra, Kamu / Ondine 2012
Rachmaninov: Monna Vanna (Act 1), Songs / Moscow Conservatory Opera Soloists, Students Choir and Symphony Orchestra / Ashkenazy, Isokoski / Ondine 2014
Oi jouluyö, Christmas Carols / Soile Isokoski, Lapin kamariorkesteri, John Storgårds / Ondine 2014
Chausson: Poème de l'amour et de la mer, Berlioz: Les nuits d'été, Duparc: Songs / Isokoski / Helsinki Philharmonic Orchestra / Storgårds / Ondine 2015
Melartin: Traumsgesicht, Op. 70, Marjatta for soprano and orchestra, Op. 79, Music from the ballet The Blue Pearl, Op. 160/ Soile Isokoski, soprano, Finnish Radio Symphony Orchestra, Hannu Lintu, conductor / Ondine 2016
Strauss: Ariadne auf Naxos / Isokoski, Botha, Fally, Koch / Orchester der Wiener Staatsoper, Thielemann / Orfeo 2021
ECHO Klassik -palkinto 2005 Graunin passiokantaatin Der Tod Jesu levytyksestä. MDR Rundfunkchor, MDR Sinfonieorchester, Howard Arman, Soile Isokoski, Lívia Ághova, Christoph Genz, Klaus Häger[51]
Gramophone-palkintoehdokkuus Wigmore Hallissa 2006 pidetyn konsertin taltioinnista Songs by Sibelius, Strauss and Berg[52]
Haapakoski, Martti – Heino, Anni – Huttunen, Matti – Lampila, Hannu-Ilari – Maasalo, Katri: Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide, s. 69–72. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4
Andante: Klassisen musiikin tietosanakirja. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27134-9
Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21185-0
Koskinen, Mari: Soile Isokoski: laulajan tie. Lopputyö Sibelius-Akatemia, Kuopion osasto, Kuopio 2003