Thrilla in Manila

Thrilla in Manila
Päivämäärä 1. lokakuuta 1975
Paikka Araneta Coliseum, Quezon City, Filippiinit
Panoksena WBA:n/WBC:n raskaansarjan maailmanmestaruus
Muhammad Ali vs. Joe Frazier
The Greatest Smokin
Katsaus
Louisville, Kentucky Kotipaikka Philadelphia, Pennsylvania
50–48–2
KO 35		 Tilastot 34–32–2
KO 27
191 cm Pituus 182 cm
92 kg Paino 98 kg
WBA:n/WBC:n raskaansarjan maailmanmestari Mestaruus
Lopputulos Ali voitti teknisellä tyrmäyksellä 14. erässä

Thrilla in Manila (suom. Manilan trilleri) oli nyrkkeilyottelu, joka käytiin maailmanmestari Muhammad Alin ja haastaja Joe Frazierin välillä Araneta Coliseumilla Filippiinien silloisessa pääkaupungissa Quezon Cityssä 1. lokakuuta 1975. Panoksena oli raskaansarjan maailmanmestaruus, ja samalla Ali ja Frazier kohtasivat kehässä kolmannen ja viimeisen kerran. Ottelun promoottorina toimi Don King.[1]

Ennen kamppailua Ali solvasi vastustajaansa Frazieria sanomalla häntä ”gorillaksi” ja lukutaidottomaksi. Frazier otti jokaisen loukkauksen henkilökohtaisesti, eikä hänen tuntemansa viha Alia kohtaan koskaan laantunut.

Itse ottelua pidetään yleisesti yhtenä parhaista koskaan käydyistä nyrkkeilyotteluista.[2][3] Ali hallitsi kamppailun alkua, mutta puolessa välissä Frazier otti ottelun haltuunsa. Kamppailun lähestyessä loppuaan Ali alkoi jälleen voittaa eriä nimiinsä ja sai Frazierin posket turpoamaan niin, että hän käytännössä sokeutui. Frazierin valmentaja Eddie Futch heitti pyyhkeen kehään 14. erän jälkeen, ja Muhammad Ali merkittiin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä.

Ennen ottelua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Muhammad Ali ja Joe Frazier
” It will be a killa, and a chilla, and a thrilla, when I get the gorilla in Manila. ”

– Muhammad Alin kuuluisaa riimittelyä, jolla hän ivasi Joe Frazieria ja mainosti parin välistä ottelua.[4]

Muhammad Ali menetti raskaansarjan maailmanmestaruutensa vuonna 1967 kieltäydyttyään osallistumasta Vietnamin sotaan. Joe Frazier ihaili maailmanmestarin vakaumusta ja yritti omalta osaltaan auttaa tätä saamaan nyrkkeilylisenssinsä takaisin. Hän myös lainasi Alille rahaa.[5] Parin ensimmäinen kohtaaminen käytiin Madison Square Gardenissa vuonna 1971 ja se tunnetaan nimellä Fight of the Century. Frazier oli jahdannut Alia jatkuvasti ympäri kehää ja pakottanut tämän lähiotteluun, joka ei ollut Alin vahvuus. 14. erässä Frazier iski Alin kanveesiin varmistaen näin selkeän pistevoiton. Hän oli ensimmäinen nyrkkeilijä, joka oli onnistunut voittamaan Alin. Myöhemmin Frazier menetti tittelinsä kovana iskijänä tunnetulle George Foremanille. Kun Ali ja Frazier kohtasivat myöhemmin toisen kerran, kamppailu päättyi Alin pistevoittoon 12. erän jälkeen. Ottelussa ratkaistiin haastaja maailmanmestari Foremanin seuraavaan otteluun, jossa Ali onnistui kukistamaan hänet teknisellä tyrmäyksellä kahdeksannessa erässä. Tämän jälkeen hän oli puolustanut mestaruuttaan kahdesti ennen kuin kohtasi Frazierin kolmannen kerran.

Alin ottelupalkkio oli 4,5 miljoonaa ja Frazierin 3,5 miljoonaa dollaria.[1] Ottelupaikaksi promoottori Don King harkitsi pitkään Egyptin Kairossa sijainnutta Nasser-stadionia, mutta lopulta kamppailu päätettiin käydä Filippiineillä Manilassa Araneta Coliseumilla. Maan presidentti Ferdinand Marcos oli kampanjoinut merkittävästi ottelun puolesta, koska halusi kääntää huomion pois maansa sisäisestä kuohunnasta.[6] Kun presidentin vaimolta Imelda Marcosilta kysyttiin vuosia myöhemmin, oliko Ferdinand Marcos maksanut lahjuksia ottelun saamiseksi maahansa, hän totesi väitteen perättömäksi.[5]

Aika Manilassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ali saapui Manilaan kaksi viikkoa ennen ottelua. Hänen lentoaan Havaijin Honolulusta Manilaan lykättiin tarkoituksenmukaisesti, jotta hän pääsisi saapumaan ottelupaikalle parhaaseen katseluaikaan. Maailmanmestarin saapumista oli seuraamassa tuhansia ihmisiä. Frazier taas saapui paikalle huomaamattomasti.[5]

Ennen ottelua Ali pilkkasi Frazieria julkisesti lukutaidottomaksi ja ”gorillaksi”. Eräässä lehdistötilaisuudessa hän otti esiin mukanaan tuomansa kumisen gorilla-nuken ja hakkasi sitä havainnollistaakseen, kuinka ottelu tulee kulkemaan.[5] Frazier otti jokaisen loukkauksen henkilökohtaisesti, sillä hänen lapsiaan kiusattiin niiden takia koulussa, ja jo aiemmissa otteluissa kukoistanut viha vastustajien välillä syveni.[7] Haastajaa ärsytti erityisesti se, miten Alin herjaaminen vaikutti hänen lapsiinsa: "Katsokaa kauniita lapsiani. Kuinka minä voin olla gorilla?".[8]

Frazier ei myöskään pitänyt Alin tavasta vetää kamppailuun mukaan asioita, jotka eivät siihen kuuluneet. Maailmanmestari myös tunkeutui haastajansa ensimmäisiin harjoituksiin häiritsemään tätä ja poseeraamaan kameroille.[5]

Omituisin tempaus nähtiin, kun Ali ajoi autollaan Frazierin hotellin ohi, huusi hänelle solvauksiaan ja uhkasi leikkiaseella. Mikään lehti ei kuitenkaan kirjoittanut tapauksesta, koska toimittajia ei ollut paikalla. Frazier onkin tulkinnut Alin solvaukset ja tempaukset vain mestarin tavaksi peitellä omaa pelkoaan.[5]

Ottelun näkyvyys vain kasvoi, kun presidentti Marcosin luona vieraillessaan Ali toi vastaanotolle mukanaan Veronica Porche -nimisen mallin, jonka Don King oli palkannut ottelun markkinointia varten. Presidentti luuli naista Alin vaimoksi ja sanoi hänen olevan kaunis. Ali ei edes yrittänyt korjata virhettä, joka päätyi sanomalehtien otsikoihin ympäri maailmaa. Kohun takia hän joutui järjestämään lehdistötilaisuuden, jossa hän sanoi olevansa vastuussa tyttöystävästään ainoastaan vaimolleen Belindalle eikä kenellekään muulle. Myöhemmin Belinda matkusti päiväksi Manilaan tapaamaan aviomiestään, ja monien lähteiden mukaan hän kävi Alin kimppuun.[9] Frazierin leirissä uskottiin, että Alin ryhmä olisi kohun takia sekasorron partaalla, ja he päättivät vetäytyä julkisuudesta. Joe Frazier valmistautui otteluun Manilan ulkopuolella sijainneella harjoitussalillaan lähes askeettisissa oloissa.[5] Riitely ei kuitenkaan häirinnyt Alia, vaan hän pystyi Belindan lähdettyä jälleen keskittymään otteluun, joka käytiin sovittuun aikaan.[10]

Ottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelu alkoi kello 10.45 paikallista aikaa.[11] Sitä seurasi paikan päällä 28 000[1][12] ja television välityksellä arviolta 700 miljoonaa ihmistä.[13]

Tuntia ennen kamppailua kukaan ei tiennyt, kuka toimisi ottelun kolmantena tuomarina. Don King oli tuonut paikalle kolme yhdysvaltalaista, mutta Frazierin valmentaja Eddie Futch, joka katsoi suojattinsa hävinneen tuomarin takia Alille parin toisessa kohtaamisessa, hylkäsi heidät kaikki. Kolmanneksi tuomariksi valittiinkin filippiiniläinen Carlos Padilla, joka ei puhunut englantia ja oli maassaan tunnetumpi elokuvanäyttelijänä.[5] Filippiiniläisistä koostunut yleisö osoitti kuulutusten yhteydessä suosiotaan Frazierille ja poikkeuksellisesti buuasi Alille, koska heidän mielestään maailmanmestari oli toiminut kunniattomasti solvatessaan vastustajaansa.[5]

Mestari Muhammad Ali aloitti ottelun tyylilleen poikkeuksellisesti asettumalla keskelle kehää ja jättämällä tanssimaisen liikehdintänsä pois.[5] Muistelmissaan Ali on sanonut, ettei olisi ikinä jaksanut 15-eräistä kamppailua Frazieria vastaan, mikäli olisi liikkunut enemmän; hän sanoo myös, että hänen avustajanaan ottelussa toiminut Dick Sadler (George Foremanin entinen manageri) oli auttanut häntä nimenomaan voimaharjoituksissa, ja voimanyrkkeilyyn kuuluu vähempi liikkuminen.[14] Haastaja Joe Frazier yritti hyökätä Alia kohti pää suojaamattomana ja otti monia iskuja kasvoihinsa. Toinen erä jatkui edellisen kaltaisena, mutta pelottomasti otellut haastaja ei jalkojensa huojumisesta huolimatta kaatunut kanveesiin.[12]

Kolmannessa erässä Ali huojutti vastustajaansa kahdesti ja Frazier näytti siltä, kuin hän voisi kaatua kanveesiin hetkenä minä hyvänsä.[12] Frazier oli tunnettu hitaasti lämpenevänä nyrkkeilijänä. Vähitellen hän onnistui pääsemään mukaan kamppailuun.[10] Merkkejä tästä nähtiin jo neljännessä erässä, jossa Frazier onnistui yhä useammin pääsemään iskuetäisyydelle. Ali huomasi muutoksen ja alkoi erän lopussa nimitellä Frazieria "tyhmäksi äijäksi".[12]

Kamppailun hallinta siirtyi Frazierille viidennessä erässä, jossa Ali juuttui omaan kulmaukseensa haastajan lyödessä hänen vartaloaan.[12][13] Kuudennessa erässä Ali joutui todellisiin vaikeuksiin, kun Frazier pääsi lyömään häntä voimakkaalla vasemmalla koukullaan päähän. Kun Frazier sai kaksi puhdasta osumaa mestarin leukaan, katsomossa istunut hallitsijapari vaikutti hämmästyneeltä: Presidentti Marcos säpsähti ja hänen vaimonsa Imelda käänsi katseensa jalkoihinsa.[12] Imelda on myöhemmin kommentoinut, ettei pystynyt katsomaan ottelua, kun pelkät iskujen äänetkin saivat hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi.[5]

Tämänkin jälkeen Frazierin hyökkäys jatkui, mutta seuranneet neljä erää olivat tasaisia.[12] Kymmenennen ja yhdennentoista erän välisellä tauolla Ali sanoi valmentajalleen Angelo Dundeelle, ettei ollut koskaan käynyt yhtä lähellä kuolemaa.[5][10] Yhdennessätoista erässä Frazier pakotti Alin kulmaansa ja iski häntä kasvoihin useita kertoja.[12] 12. erän alkaessa Frazier johti kamppailua pienellä piste-erolla.[1]

” Ali ja Frazier tuntuivat aina kamppailevan enemmän keskinäisestä
mestaruudestaan kuin rahasta tai maailmanmestaruustittelistä. 		”

– John Schulian CQ-lehdessä.[7]

Tämän jälkeen Alin otteleminen muuttui ja hän sai ulottuvuuttaan hyödyntämällä kirjattua merkittäviä osumia Frazierin kasvoihin. Haastajan suusta vuosi verta ja hänen poskensa alkoivat turvota.[12] 13. erässä Ali löi Frazieria useita kertoja iskusarjoillaan ja sai vastustajansa jälleen horjumaan. Frazier alkoi väsyä, eikä hänen iskuissaan enää ollut voimaa. Alin vasen koukku lennätti haastajan hammassuojan yleisön joukkoon erän aikana.[10][12] 14. erässä Frazierin posket olivat voimakkaasti turvonneet, eikä hän enää nähnyt oikealla silmällään käytännössä mitään.[10][13] Vain Frazier ja hänen valmentajansa Eddie Futch tiesivät, että haastajan vasemman silmän näkökyky oli entuudestaan heikko vuonna 1964 sattuneen harjoitusonnettomuuden takia, eli Frazier oli ottelun viimeiseksi jääneessä erässä käytännössä sokea.[5] Kehätuomari joutui ohjaamaan hänet omaan kulmaukseensa erän lopuksi.[12]

14. erän päätyttyä Eddie Futch halusi keskeyttää ottelun. Frazier vastusti, mutta Futch oli tehnyt päätöksensä ja sanoi hänelle: "Se on ohi, eikä kukaan ikinä unohda, mitä teit tänään".[3][12] Samaan aikaan toisessa nurkkauksessa Ali pyysi Angelo Dundeeta keskeyttämään ottelun. Dundee oli kuitenkin seurannut, mitä toisessa nurkassa tapahtui, ja päätti odottaa.[5] Futch heitti pyyhkeen kehään, ja Ali merkittiin ottelun voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä.[13][12] Mestari nousi ylös kulmauksestaan juhliakseen voittoaan, mutta kaatui kuumuuden uuvuttamana avustajiensa käsivarsille.[13]

Ottelun jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistelmissaan Muhammad Ali on kertonut hänen ja Frazierin lyöneen keskenään miljoona dollaria vetoa ottelun voittajasta.[15] Kun Ali myöhemmin ottelun jälkeisenä iltana oli illastamassa Filippiinien presidentin Ferdinand Marcosin kanssa, presidentti totesi Alilla ilmeisesti olevan saatavia perittävänä, johon maailmanmestari vastasi: ”Ei Joe ole minulle mitään velkaa. Enkä minä hänelle. Me olemme maksaneet toisillemme kaikki mahdolliset velat. Nyt ollaan sujut”.[16] Hän myös pyysi ottelun jälkeen anteeksi Frazierilta tämän pojan Marvis Frazierin välityksellä: ”Sano isällesi, etten tarkoittanut sitä kaikkea, mitä hänestä sanoin. Isäsi on hitonmoinen mies. Itse en olisi kestänyt iskuja, joita hän kesti tänään.”[10] Kun Marvis kertoi tästä isälleen, käski Joe Frazier Alin tulla kertomaan anteeksipyyntönsä hänelle kasvotusten.[5]

Alin ottelun jälkeen antamat kommentit Frazierista on tulkittu sovinnonteoksi.[5] Hän esimerkiksi sanoi Frazieria ”maailman parhaaksi nyrkkeilijäksi minun jälkeeni”[3] ja myönsi, ettei olisi pystynyt saavutuksiinsa ilman häntä[17] Vielä vuonna 2001 New York Timesille antamassaan haastattelussa Ali sanoi ennen ottelua heittämiensä herjojen olleen vain osa ottelun markkinointia.[5][7][17] Frazierin kuoleman jälkeen Ali sanoi tiedotusvälineille maailman menettäneen loistavan mestarin, jota hän muistelee kunnioittaen ja ihaillen.[18]

Joe Frazier oli katkera ja syytti tappiostaan Eddie Futchia, jonka kanssa hän ei halunnut olla enää missään tekemisissä. Frazier on sanonut olleensa valmis ottelemaan viimeisen erän vaikka kuoleman uhalla.[5] Hän on myöhemmin luonnehtinut suhtautumistaan Aliin: ”En pidä hänestä, mutta se minun on sanottava, että kehässä hän oli todellinen mies.”[10] Frazier vertasi ottelijoita gladiaattoreihin: "Minä en pyytänyt palveluksia häneltä, eikä hän minulta."[17] Frazierin pitkään kasvanut ja Thrilla in Manilassa purkautunut viha Alia kohtaan ei laantunut vuosienkaan jälkeen. Vielä vuonna 1996, kun Ali sytytti Atlantan olympiatulen, ilmaisi Frazier halunsa työntää Ali tuleen.[5][19]

Thrilla in Manilaa on sanottu kaikkien aikojen suurimmaksi nyrkkeilyotteluksi[5]: arvostettu nyrkkeilyaiheinen aikakauslehti The Ring nimesi ottelun Vuoden otteluksi ja se sijoittui ensimmäiseksi Time-lehden listauksessa kymmenestä parhaasta nyrkkeilyottelusta kautta aikojen.[13][20][3] ESPN-urheilukanava on arvioinut Alin ja Frazierin lajeista riippumattomalla listallaan kaikkien aikojen toiseksi parhaimmiksi vihollisiksi ja mainitsi perusteluissaan Alin Thrilla in Manilassa vieneen verbaalisen hyökkäyksensä Frazieria vastaan niin pitkälle, että se aiheuttaa hänelle ongelmia vielä tänäkin päivänä.[21] Vuonna 2001 ilmestyi Sports Illustratedissa työskennelleen ja ottelusta vuonna 1975 kirjoittaneen toimittaja Mark Kramin kirjoittama Ghosts of Manila -kirja, jossa hän kuvasi päättäväisesti otellutta haastaja Joe Frazieria kamppailun moraaliseksi voittajaksi.[22]

Muhammad Alin ura jatkui ottelun jälkeen vielä neljä vuotta, vaikka hän kertoikin Thrillan jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa haluavansa jäädä eläkkeelle, koska kamppailemisesta oli tullut liian kivuliasta.[10] Myös Alin pitkäaikainen lääkäri Ferdie Pacheco olisi halunnut ottelijansa lopettavan uransa tähän kamppailuun.[5] Sen sijaan tappion kärsinyt Joe Frazier päätti lopettaa uransa. Vaikka hän palasikin kehään vielä kahdesti 1980-luvun alussa, jäi Thrilla in Manila hänen viimeiseksi ottelukseen maailmanmestaruustasolla.[23] Joe Frazierin poika Marvis Frazier aloitti oman uransa ammattinyrkkeilijänä 1980-luvulla ja on sanonut yhdeksi syyksi sen, että hän halusi Thrilla in Manilan nähtyään vain "palauttaa mestaruuden perheeseen".[24]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Lounasheimo, s. 380
  2. ↑ Glenn Schouw: Greatest Heavyweight Fight! 6.10.2005. Daily News. Viitattu 10.8.2008.
  3. ↑ a b c d Levy, Glen: Top 10 Boxing Matches of All Time: Muhammad Ali vs. Joe Frazier III Time. 17.4.2010. Arkistoitu 8.11.2011. Viitattu 12.9.2010. (englanniksi)
  4. ↑ Davies, Gareth A.: The Thrilla In Manila: Muhammad Ali and Joe Frazier's final meeting 'may have been the greatest fight of all time' Telegraph. 1.10.2015. Viitattu 31.10.2018. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Dokumentti: Frazier vastaan Ali (Thrilla in Manila, 2009), HBO
  6. ↑ Ali-Frazier III: "The Thrilla in Manila"-galleria Sports Illustrated. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 7.12.2010. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Goldstein, s. 122.
  8. ↑ Joe Frazier 1944--2011 Sports Illustrated. Arkistoitu 28.1.2013. Viitattu 18.9.2012. (englanniksi)
  9. ↑ Goldstein, s. 122–123.
  10. ↑ a b c d e f g h Goldstein, s. 123.
  11. ↑ J. Ehrmann: Muhammad Ali vs. Joe Frazier (I) 2000. float-like-a-butterfly.de. Viitattu 9.8.2008.
  12. ↑ a b c d e f g h i j k l m Kram, Mark: 'Lawdy Lawdy He's Great' Sports Illustrated. 13.10.1975. CNN. Arkistoitu 13.1.2010. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)
  13. ↑ a b c d e f Lee Bellfield: Boxing Classics – The Muhammad Ali v Joe Frazier Trilogy – 1971–1975 SaddoBoxing.com. Viitattu 16.9.2010. (englanniksi)
  14. ↑ Suurin ja kaunein, s. 440
  15. ↑ Suurin ja kaunein, s. 439.
  16. ↑ Suurin ja kaunein, s. 443.
  17. ↑ a b c Joe Frazier 1944--2011 Sports Illustrated. Arkistoitu 28.1.2013. Viitattu 18.9.2012. (englanniksi)
  18. ↑ Suurin vastus Ali surullisena: "Maailma on menettänyt mestarin" MTV3.fi. 8.11.2011. Viitattu 8.11.2011. (suomeksi)
  19. ↑ Mallozzi, Vincent M.: Fire Still Burns Inside Smokin' Joe Frazier The New York Times. 18.10.2006. Viitattu 2.9.2010. (englanniksi)
  20. ↑ Alan Goldstein, s. 129.
  21. ↑ The 10 greatest rivalries ESPN.com. Viitattu 4.12.2010. (englanniksi)
  22. ↑ Sexton, Joe: The Thrilla Continues to Thrill New York Times. Viitattu 4.12.2010. (englanniksi)
  23. ↑ Lounasheimo, s. 395.
  24. ↑ Pearlman, Jeff: Heavyweight Boxer Marvis Frazier Sports Illustrated. 7.7.1997. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 12.9.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]