Vartija (elokuva)

Vartija
The Sentinel
Ohjaaja Michael Winner
Käsikirjoittaja Michael Winner
Perustuu Jeffrey Konvitzin romaaniin
Tuottaja Michael Winner
Jeffrey Konvitz
Säveltäjä Gil Melle
Kuvaaja Richard C. Kratina
Leikkaaja Bernard Gribble
Terry Rawlings
Pääosat Chris Sarandon
Cristina Raines
Martin Balsam
Burgess Meredith
Beverly D’Angelo
Ava Gardner
José Ferrer
Eli Wallach
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Jeffrey Konvitz Productions
Levittäjä Universal Studios
Ensi-ilta Yhdysvallat 7. tammikuuta 1977
Kesto 92 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti (kuultavissa myös italiaa ja latinaa)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Vartija (engl. The Sentinel) on vuonna 1977 ensi-iltansa saanut Michael Winnerin ohjaama, tuottama ja käsikirjoittama yhdysvaltalainen kauhuelokuva, jonka pääosissa ovat Chris Sarandon, Cristina Raines, Martin Balsam, Burgess Meredith, Beverly D’Angelo, Ava Gardner, José Ferrer ja Eli Wallach. Vartija perustuu Jeffrey Konvitzin samannimiseen romaaniin The Sentinel (1974), jonka pohjalta Winner laati elokuvan käsikirjoituksen. Winner ja Konvitz olivat elokuvan tuottajia. Elokuva sai neljä Saturn-ehdokkuutta vuonna 1978.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Nuori valokuvamalli Alison Parker (Cristina Raines) muuttaa vanhaan brooklyniläiseen talon vuokra-asuntoon. Alison ihmettelee talon ylimmässä kerroksessa asuvaa vuokralaista, sokeaa pastoria, joka kaiket päivät istuu ikkunan vieressä. Kaikki näyttää kuitenkin olevan kunnossa, mutta pian Alison huomaa, että monet vuokralaisista salaavat jotakin. Alison on muuttanut rakennukseen, joka on täynnä pahuutta ja yliluonnollisuuksia, ja Alison joutuu tämän vuoksi kauhun kierteeseen...

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Chris Sarandon  Michael Lerman  
 Cristina Raines  Alison Parker  
 Martin Balsam  professori Ruzinsky  
 Burgess Meredith  Charles Chazen  
 Beverly D’Angelo  Sandra  
 Ava Gardner  neiti Logan  
 José Ferrer  Robed Figure  
 Eli Wallach  etsivä Gatz  
 John Carradine  Isä Francis Matthew Halliran  
 Arthur Kennedy  monsignor Franchino  
 Sylvia Miles  Gerde Engstrom  
 Deborah Raffin  Jennifer  
 Christopher Walken  etsivä Rizzo  
 Jerry Orbach  Michael Dayton  
 Hank Garrett  James Brenner  
 Robert Gerringer  Hart  
 Jeff Goldblum  Jack  
 Nana Visitor  tyttö lopussa  
 Tom Berenger  mies lopussa  
 William Hickey  Perry  
 Gary Allen  Malcolm Stinnett  
 Tresa Hughes  Rebecca Stinnett  
 Kate Harrington  Anna Clark  
 Jane Hoffman  Lilian Clotkin  
 Elaine Shore  Emma Clotkin  
 Sam Gray  tohtori Aureton  
 Reid Shelton  pappi  
 Fred Stuthman  herra Parker  
 Lucie Lancaster  Mary Parker  
 Zane Lasky  Raymond  
 Mady Kaplan  Alice Marshak  

Vartija kuvattiin Technicolor-elokuvausmenetelmällä New Yorkin Brooklynin Brooklyn Heightsissa.[1] Elokuvan tuotantoyhtiöinä olivat Universal Pictures ja Jeffrey Konvitz Productions.[1]

Julkaisu ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartija sai ensi-iltansa Yhdysvaltain New Yorkissa 7. tammikuuta 1977, jolloin Universal Pictures oli elokuvan levittäjäyhtiönä.[2] Suomessa elokuvaa ei esitetty elokuvateatterissa, mutta se julkaistiin VHS:nä vuonna 1986. Vartija tuotti ilmestymisvuonnaan neljä miljoonaa dollaria.

Ilmestyessään Vartija sai elokuvakriitikoilta sekalaiset arvostelut. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan kriitikoiden arvosteluista 55 prosenttia on myönteistä perustuen yhteentoista arvosteluun.[2] Vuonna 2004 Vartija sijoittui sijalle 46. Bravo-kaapelikanavan listaaman sadan pelottavimman elokuvahetken listalle. Vartija julkaistiin Yhdysvalloissa VHS:nä vuonna 1985 ja DVD:nä 2001.[3]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano kutsuu elokuvaa tyylikkääksi mutta vain vähän jännitystä tarjoavaksi ja antaa sille kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[4] VideoHound’s Golden Movie Retriever antaa elokuvalle kaksi tähteä neljästä.[5]

Palkintoehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palkintoehdokkuudet
Vuosi Palkinto Kategoria Ehdokas Tulos
1978 Saturn-palkinto Paras kauhuelokuva Ehdokkuus
Paras käsikirjoitus Michael Winner ja Jeffrey Konvitz Ehdokkuus
Paras maskeeraus Dick Smith Ehdokkuus
Paras miessivuosa Burgess Meredith Ehdokkuus
  1. a b SENTINEL, THE (1977) tcm.com. TCM.com. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  2. a b THE SENTINEL (1977) rottentomatoes.com. Rottentomatoes.com. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  3. The Sentinel (1976) allmovie.com. Allmovie.com. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  4. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
  5. The Sentinel 1976[vanhentunut linkki], VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 15.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]