Hannes Ignatius

Johannes Ferdinand Ignatius
Henkilötiedot
Syntynyt	8. lokakuuta 1871 Helsinki
Kuollut	3. maaliskuuta 1941 (69 vuotta) Helsinki
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Venäjä/ Suomi
Palvelusvuodet	1892–1901 (Venäjä) 1918–1920 (Suomi)
Taistelut ja sodat	Suomen sisällissota, talvisota
Sotilasarvo	kenraaliluutnantti
Kunniamerkit	SVR suurristi 1937
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Johannes (Hannes) Ferdinand Ignatius (8. lokakuuta 1871 Helsinki – 3. maaliskuuta 1941 Helsinki) oli suomalainen sotilas, jonka sotilasura katkesi Venäjän vallan aikana. Suomen itsenäistyttyä Ignatius kuitenkin kohosi hetkessä ratsumestarista kenraalimajuriksi ja myöhemmin kenraaliluutnantiksi.

Lapsuudenkoti

Ignatiuksen vanhemmat olivat suomenmielinen senaattori, tilastollisen päätoimiston johtaja Karl Emil Ferdinand Ignatius (1837–1909) ja Amanda Kristina Bergman (1841–1921). Isä oli ollut mukana perustamassa Uusi Suometar -lehteä. Aviopari sai kaikkiaan kymmenen lasta:

• Aina s. 11.3.1864, puoliso piirilääkäri Otto Meurman.
• Lyyli Sofia s. 2.11.1865, kuoli lapsena.
• Elina Amanda s. 31.5.1867, puoliso lääketieteen lis. Eliel Jonathan Warén.
• Kaarlo Yrjö Benediktus s. 12.11.1869, Vaasan HO presidentti, pso Maggie Danielson hänen 2. aviossa.
• Johannes Ferdinand, kenraaliluutnantti.
• Gustaf s. 8.6.1873, maaherra, sisäministeri, pso Anna Kyllikki Maria Ingman.
• Lyyli Amalia s. 26.11.1875, kuoli lapsena.
• Katri s. 27.12.1878, puoliso Axel Herman Begholm.
• Armas Reinhold s. 20.4.1888, kirjakauppias, puoliso Aina Maria Angervo.
• Jaakko s. 21.1.1888, diplomi-insinööri, puoliso Ilma Vivi Regina Ingman.

Lapsuudenkodista kirjoitti Katri Bergholm kaksi muistelmateosta.

Venäjän vallan aika

Upseerikoulutus

Ignatius kävi ensin neljä luokkaa Helsingin Suomalaista Alkeisopistoa 1881–1885, aloitti opinnot Haminan kadettikoulussa 14. heinäkuuta 1885 ja valmistui kornetiksi 1892. Hänet määrättiin Suomen Rakuunarykmentiin Lappeenrantaan 16. elokuuta 1892. Hän oli komennettuna 3. Sumin, H.K.K. Tanskan Kruununprinssin, rakuunarykmenttiin 1893–1896. Ignatius korotettiin luutnantiksi 2. helmikuuta 1896 ja komennettiin keisari Nikolai II:n kruunausesikuntaan. Hän kävi Nikolajevin sota-akatemian Pietarissa 1896–1899 ja hänet korotettiin aliratsumestariksi 1900. Sai sen jälkeen samana vuonna apurahan voidakseen tehdä ulkomaanmatkan Ruotsiin ja Ranskaan. Hän vastusti innokkaasti kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin sortovaltaa.^[1]

Ero upseerin ammatista

Ignatius erosi Suomen rakuunarykmentistä hieman ennen sen lakkauttamista kieltäydyttyään vannomasta uutta venäläisen kaavan mukaista sotilasvalaa. Hän matkusti tammikuussa 1902 Englantiin neuvottelemaan Englannin yleisesikunnan päällikön Sir Arthur Nicholssonin kanssa muutamien Suomen Rakuunarykmentin upseerien mahdollisuuksista astua Englannin palvelukseen, koska tähän aikaan Englannin ja Venäjän suhteet olivat sangen jännittyneet. Suunnitelma kuitenkin raukesi, koska Englannin lain mukaan eivät muut kuin englantilaiset voineet päästä upseereiksi Englannin armeijaan.

Toiminta liikemiehenä

Ignatius siirtyi nyt liikealalle. Hän toimi Viipurin tupakkatehtaan johtajana 1902–1903, Teollisuuskonttorin johtajana Pietarissa 1903–1904 ja viipurilaisen Vuolukivi Oy:n johtajana vuodesta 1904 alkaen. Hän omisti myös oman autoliikkeen toiminimellä H. Ignatius ja Kumpp. ja toimi eräiden muiden yhtiöiden johtokunnissa. Hän kirjoitti usein Viipurissa ilmestyneeseen Karjala-lehteen.

Sotilaallinen toiminta Suomen itsenäistyessä

Ignatius otti innokkaasti osaa sortovuosien passiiviseen vastarintaan ja kuului vuonna 1915 perustettuun sotilaskomiteaan. Tämän komitean puheenjohtajana hän toimi keskeisenä henkilönä vapaussodan valmisteluissa ja teki näissä asioissa useita matkoja Tukholmaan. Hän kuului siihen sotilaskomitean keväällä 1917 Tukholmaan lähettämään valtuuskuntaan, joka sai yhteyden Saksan suureen päämajaan tämän lähettäessä yleisesikuntakapteeni von Reichen Tukholmaan neuvottelemaan Suomen upseeriston kanssa. Suomalaisten aktivistien kokouksessa Tukholmassa Ignatius teki ehdotuksen suojeluskuntien perustamisesta – tai vapaaehtoisten palokuntien niillä paikkakunnilla, joilla suojeluskuntia ei tahdottu muodostaa.^[2] Valtion asettamassa suojeluskuntien perustamiskomiteassa syksyllä 1917 hän toimi puheenjohtajana. Hän onnistui saamaan ensimmäiset miljoonat sodan valmistelua varten kutsumalla Pörssiklubiin joukon pankki- ja teollisuusmiehiä. Ignatius matkusti Tukholmaan ja Berliiniin sotilaskomitean valtuuttamana ja senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvudin suosituskirje mukanaan. Berliinissä hän suunnitteli Saksan Yleisesikunnan poliittisen osaston päällikön von Hülsenin ja suuresta päämajasta tätä varten saapuneen majuri Grantzin kanssa mahdollisuudesta saada jääkäripataljoona Suomeen aseistettuna ja aseavustusta Suomen tulevalle vapautusarmejalle. Ignatius lähetti myöskin majuri Cranztsin mukana päämajoitusmestari, kenraali Erich Ludendorffille kirjeen, jossa selitti näiden toimenpiteiden kiireellisyyttä.

Palattuaan Suomeen Ignatius pyysi yhdessä pankinjohtaja, everstiluutnantti Hallenbergin kanssa myöskin juuri kotimaahansa palanutta kenraaliluutnantti, vapaaherra Gustaf Mannerheimia sotilaskomitean johtajaksi ja oli mukana valitsemassa häntä tähän tehtävään. Ignatius matkusti Mannerheimin ja muiden sotilaskomitean jäsenten kanssa Vaasaan 21. tammikuuta 1918. Täällä Mannerheim muodosti esikuntansa ja nimitti Ignatiuksen päämajoitusmestariksi. V.t. esikuntapäällikkönä Ignatius allekirjoitti ensimmäisen taistelukäskyn. Kenraali Mannerheimin edustajana hän lähti seuraamaan sotatoimia Lapualle ja Seinäjoelle tammikuun 28. päivän vastaisena yönä. Helmikuun 1. päivänä Mannerheim nimitti hänet Oulua valtaamaan lähetettyjen joukkojen komentajaksi. Kaupungin valloituksen jälkeen Ignatius korotettiin everstiksi 14. helmikuuta 1918. Päämajoitusmestarina hän esitteli kenraali Mannerheimille kaikki sotatapahtumat eri rintamilla ja ehdotetut sotaliikkeet. Kenraalimajuriksi hänet korotettiin Viipurin valloituksen johdosta 30. huhtikuuta 1918.

Toiminta itsenäistyvässä ja itsenäistyneessä Suomessa

Suomen itsenäisyyden tunnustamista hakevaa valtuuskuntaa johti valtioneuvos Edvard Hjelt (kolmas oikealta). Valtuuskunta kävi heinäkuussa 1918 Saksassa ja Itävallassa. Saksan sodanjohdon päämajassa kenraali Hannes Ignatius (uloimpana oikealla) valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin nimissä luovutti Suomen vapaudenristin suurristin sotamarsalkka Paul von Hindenburgille (toinen oikealta) ja kenraali Erich Ludendorffille (kolmas vasemmalta).

Suomen armeijan palveluksessa

Ignatius erosi armeijasta sisällissodan jälkeen samassa yhteydessä kenraali Mannerheimin kanssa toukokuun lopussa 1918. Ignatius lähetettiin heinäkuussa 1918 Suomen hallituksen sotilaallisena edustajana Belgian Spahan viemään Saksan keisari Vilhelm II:lle Suomen vapaudenristin suurristi sekä Ranskan Avesnesiin viemään sama kunniamerkki sotamarsalkka Paul von Hindenburgille ja kenraali Ludendorffille. Ignatius palasi armeijan palvelukseen 2. tammikuuta 1919 Mannerheimin tultua Suomen valtionhoitajaksi. Ignatius toimi Suomen yleisesikunnan päällikkönä 1918–1919 ja sotakoulujen tarkastajana 1919–1920. Hän perusti uudelleen kadettikoulun, joka aloitti toimintansa 25. tammikuuta 1919. Ignatius oli jäsenenä muun muassa asevelvollisuuskomiteassa ja sotakorkeakoulukomiteassa. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta 1920 ja siirtyi reserviin.

Ignatius toimi tämän jälkeen Mannerheimin lähipiirissä, oli Sotilasaikakauslehden päätoimittajana 1921–1926 ja johti kuusiosaisen Suomen vapaussota vuonna 1918 -historiateossarjan kirjoittamista. Tässä teoksessa korostettiin Mannerheimin osuutta sodan kulkuun, kun taas jääkärit jäivät siinä sivuosaan. Ignatius perusti Suomen asehistoriallisen seuran, joka vuonna 1926 sulautui sotahistoriallisena osastona Suomen Sotatieteelliseen Seuraan. Kenraaliluutnantiksi Ignatius korotettiin 1928.

Ignatius otti osaa Lapuan liikkeen toimintaan ja vuoden 1932 Mäntsälän kapinaan pyrkien avaamaan tätä kautta Mannerheimille pääsyn Suomen johtoon. Mannerheim kuitenkin kielsi Ignatiusta matkustamasta Mäntsälään.

Toiminta aktiiviuran jälkeen

Talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 kenraaliluutnantti Ignatius iästään ja horjuvasta terveydestään huolimatta ilmoittautui vapaaehtoisena ensimmäisten joukossa ylipäällikön käytettäväksi. Talvisodan aikana Ignatius toimi Mannerheimin henkilökohtaisena edustajana Torniossa.

Talvisodan ulkomaisten vapaaehtoisten vastaanottotoimiston suomalaisjohtajat Torniossa. Vasemmalta kenraalimajuri K. M. Wallenius, kenraaliluutnantti Hannes Ignatius ja eversti Armas Arajuuri.

Talvisodan aikana Ignatius oli vielä Mannerheimin edustajana Torniossa vastaanottamassa Suomeen tulevia ulkomaalaisia vapaaehtoisia.

Kunniamerkit

VR II m.k. Oulun valtauksesta, VR I m.k. Tampereen valtauksesta, Vapaussodan ja Tampereenmm., PrRrII 1918, Saksan KrR I suurr. m.k. 1918, VR rt.k. 1919, K. SVR I 1919, Sk. Ar. hop.s.k., Heimosotaristi, Sotakorkeakoulun merkki, SVR suurr. 1937. Lisäksi hänet on kutsuttu Vapaussodan rintamamiesliiton, Suomen kadettikunnan^[3] ja Suomen entisten sotilaiden liiton kunniajäseneksi sekä Kadettikoulun 15-vuotisjuhlassa merkitty ansioistaan kadettikoulun luetteloihin.

Perhe

Puoliso 17.12.1911 Gurli Mathilda Stenberg, hänen 2. aviossaan, s. 7.11.1878. Vanhemmat insinööri Johan Didrik Stenberg ja Pauline Seliverstoff. Ottotytär Gurli (Mäyry) s. 7.8.1907 (Gurli Stenbergin sisarvainajan tytär).

”Kaukana Pohjolassa hän sammumattomalla velvollisuudentunnolla suoritti hänelle uskotut tehtävät”, kuten marsalkka Mannerheimin muistosanat hänestä kuuluivat Suomen armeijan järjestämässä ruumiinsiunaustilaisuudessa Helsingissä Johanneksen kirkossa 8.3.1941.

Teokset

• Morganin raidi, episoodi Amerikan orjasodasta. Eri painos, alkuaan ruotsinkielinen Finsk Militär Tidskritissä, 1901
• Gustaf Mannerheim, Otava, Helsinki. Sama ruotsiksi Söderström & Co, 1918
• Sotahistoriaa, Suomen Kadettikoulu, Helsinki, 1920
• Suojeluskuntien synty. Historiallinen Aikakauskirja no 1–2, 1923
• Sortovuosista itsenäisyyteen. Sama ruotsiksi Söderström & Co, 1925 (K. Soikkelin kanssa).
• Suomen vapaussota vuonna 1918 I–VI. 1921–1925
• Frihetskriget i Finland år 1918. 1924
• Yleiskuvaus Suomen vapaussodasta. 1925
• La guerre d'indépendance en Finlande en 1918. 1925
• Suomen puolustuskysymys 1808 ja ensimmäiset strategiset liikkeet, Historian Aitta I ss. 33–49, 1929

Lähteet

• Seppinen, Ilkka: Ignatius, Hannes (1871–1941) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet

1. Finne-Poppius-Ignatius: Ignatius-suku, s. 53–56. Sukuseura Ignatius ry., 1942.
2. Anthony F. Upton: Vallankumous Suomessa 1917–1918, osa I, s. 213, Kirjayhtymä 1980
3. Kadettiupseerit 1920-1985, s. 8. Helsinki: Kadettikunta r.y., 1985. ISBN 951-99690-4-7

Kirjallisuutta

• Finne-Poppius-Ignatius: Ignatius-suku, Helsinki 1942
• Katri Bergholm: Kultua ja elettyä, Helsinki 1944
• Katri Bergholm: Paljon toivoa, paljon toteutumista 1900–1910, Helsinki 1946
• Matti Lappalainen: Hannes Ignatius, Mannerheimin harmaa eminenssi. 507 s. WSOY 2005 ISBN 951-0-28656-7
• Matti Lappalainen: Täysillä isänmaan puolesta – Hannes Ignatius. 32 s. Maanpuolustuskoulun perinneyhdistys ISBN 978-952-92-3404-2
• Heikki Ignatius: Gustaf Ignatius – Muistelmat, 2004

Aiheesta muualla

• Brantberg, Robert: Sota-Hannes