Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Portugali | |||
Miesten jalkapallo | |||
EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Portugali 2004 |
Joaquim Manuel Sampaio Silva, pelaajanimeltään Quim (lausutaan [kĩ], s. 13. marraskuuta 1975[1] Vila Nova de Famalicão, Portugali) on portugalilainen jalkapallomaalivahti, joka on pelannut muun muassa Portugalin pääsarjassa SC Bragassa ja SL Benficassa.
Quim aloitti uransa kaudella 1992–1993 SC Bragassa, jossa hän pelasi aina vuoteen 2004 saakka. Tämän jälkeen SL Benfica osti hänet 1,4 miljoonalla eurolla. Quim oli Benfican ykkösmaalivahti seuraan saapumisestaan lähtien. Hän oli joukkueensa mukana voittamassa Portugalin mestaruutta keväällä 2005. Vuonna 2010 hän palasi Bragaan.
Quim oli Portugalin nuorten maajoukkueiden vakiomiehistöä. Hän pelasi ensimmäisen pelinsä Portugalin jalkapallomaajoukkueessa elokuussa 1999 Andorraa vastaan. 2000 EM-kisoissa hän oli Portugalin kolmosmaalivahti, mutta pääsi vaihdosta kentälle ottelussa Saksaa vastaan. 2002 MM-kisojen karsinnoissa Quim oli Portugalin ykkösmaalivahti, kunnes kärähti dopingista. Kilpailukiellon loputtua hän oli jälleen mukana Portugalin joukkueessa EM-kisoissa 2004 ja Saksan MM-kisoissa 2006[2].