Urheiluvuosi 2011

Urheiluvuodet
2001 • 2002 • 2003 • 2004 • 2005 • 2006 • 2007 •    2008 • 2009 • 2010 – 2011 – 2012 • 2013 • 2014 •    2015 • 2016 • 2017 • 2018 • 2019 • 2020 • 2021
Vuodet
2008 • 2009 • 2010 – 2011 – 2012 • 2013 • 2014

Urheiluvuosi 2011 käsittelee vuoden 2011 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Alppihiihto

• Maailmanmestaruuskilpailut 8.–20.2. Garmisch-Partenkirchenissa, Saksassa. Itävalta voitti kisojen 11 lajista neljä kultamitalia ja Ranska kaksi. Mitaleille ylsi kaikkiaan 11 maata. Syöksylaskun ja supersuurpujottelun voittanut itävaltalainen Elisabeth Görgl oli ainoa kaksinkertainen kultamitalisti.^[1]
• Maailmancupkaudella 2010–2011 miesten kokonaiskilpailun voitti Kroatian Ivica Kostelić 400 pisteen erolla Sveitsin Didier Cucheen ja naisten kokonaiskilpailun Saksan Maria Riesch kolmen pisteen erolla Yhdysvaltain Lindsey Vonniin.^[2]

Amerikkalainen jalkapallo

• 45. Super Bowl 6.2. Arlingtonissa. Green Bay Packers voitti Pittsburgh Steelersin pistein 31–25. Packersin Aaron Rodgers valittiin Super Bowlin arvokkaimmaksi pelaajaksi.^[3]

Ampumahiihto

• Maailmanmestaruuskilpailut 3.–13.3. Hanty-Mansijskissa, Venäjällä. Kisojen 11 lajista Saksa ja Norja voittivat kumpikin neljä. Kaikkiaan mitaleille ylsi 11 maata. Saksan Magdalena Neuner ja Norjan Tarjei Bø voittivat kumpikin kolme kultamitalia.^[4]

Autourheilu

• Red Bullilla ajanut saksalainen Sebastian Vettel voitti Formula 1 -sarjan maailmanmestaruuden toisen peräkkäisen kerran. Hän voitti kauden 19 osakilpailusta 11. Toiseksi sijoittui McLarenilla ajanut britti Jenson Button 122 pisteen erolla Vetteliin ja kolmas oli australialainen Red Bull -kuljettaja Mark Webber. Button ja Lewis Hamilton voittivat kumpikin kolme osakilpailua sekä Webber ja Fernando Alonso yhden. Tallien mestaruuden voitti Red Bull Racing.^[5]
• Rallin maailmanmestaruuden voitti kahdeksannen peräkkäisen kerran Citroënilla ajanut ranskalainen Sébastien Loeb kahdeksan pisteen erolla suomalaiseen Ford-kuljettajaan Mikko Hirvoseen ja 26 pisteen erolla maanmieheensä ja tallitoveriinsa Sébastien Ogieriin. Kauden aikana ajettiin 13 osakilpailua, joista Loeb ja Ogier voittivat viisi, Hirvonen kaksi sekä Jari-Matti Latvala yhden. Tallien mestaruuden voitti Citroën.^[6]

Baseball

• MLB:n mestaruuden voitti St. Louis Cardinals, joka oli 19.–28.10. pelatussa World Seriesissä Texas Rangersia parempi otteluvoitoin 4–3. Loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Cardinalsin David Freese.^[7]

Golf

• Masters-turnaus 7.–10.4. Augustassa. Etelä-Afrikan Charl Schwartzel voitti kahden lyönnin erolla australialaisiin Jason Dayhin ja Adam Scottiin.^[8]
• Yhdysvaltain avoin turnaus 16.–19.6. Bethesdassa. Pohjois-Irlannin Rory McIlroy voitti kahdeksan lyönnin erolla Jason Dayhin.^[9]
• Britannian avoin turnaus 14.–17.7. Sandwichissa. Pohjois-Irlannin Darren Clarke voitti kolmen lyönnin erolla yhdysvaltalaisiin Dustin Johnsoniin ja Phil Mickelsoniin.^[10]
• PGA Championship 11.–14.8. Johns Creekissa. Yhdysvaltain Keegan Bradley voitti uusinnassa maanmiehensä Jason Dufnerin.^[11]

Jalkapallo

• Naisten maailmanmestaruuskilpailut 26.6.–17.7. Saksassa. Frankfurtissa pelatussa loppuottelussa Japani voitti Yhdysvallat rangaistuspotkukilipailussa 3–1 ottelun oltua varsinaisen peliajan jälkeen tasan 1–1 ja jatkoajan jälkeen tasan 2–2. Pronssiottelussa Ruotsi voitti Ranskan 2–1. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Japanin Homare Sawa, joka oli viidellä maalillaan myös kisojen paras maalintekijä.^[12]
• Eurooppa-liigan loppuottelu 18.5. Dublinissa, Irlannissa. Portugalilaisseura FC Porto voitti saman maan SC Bragan 1–0.^[13]
• Mestarien liigan loppuottelu 28.5. Lontoossa, Englannissa. Espanjalaisseura FC Barcelona voitti englantilaisen Manchester Unitedin 3–1.^[14]

Jääkiekko

• Naisten maailmanmestaruuskilpailut 16.–25.4. Sveitsissä. Yhdysvallat voitti loppuottelussa Kanadan jatkoajalla 3–2. Pronssiottelussa Suomi voitti Venäjän myöskin jatkoajalla 3–2. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Slovakian maalivahti Zuzana Tomčíková.^[15]
• Miesten maailmanmestaruuskilpailut 29.4.–15.5. Bratislavassa ja Košicessa, Slovakiassa. Mukana oli 16 joukkuetta. Suomi voitti loppuottelussa Ruotsin 6–1. Pronssiottelussa Tšekki voitti Venäjän 7–4. Pistepörssin ykkönen ja paras maalintekijä oli Suomen Jarkko Immonen (9+3=12). Kisojen parhaaksi pelaajaksi valittiin Ruotsin maalivahti Viktor Fasth. Tähdistökentälliseen valittiin Immosen ja Fasthin lisäksi hyökkääjistä Ruotsin Patrik Berglund ja Tšekin Jaromír Jágr sekä puolustajista Ruotsin David Petrasek ja Tšekin Marek Židlický.^[16]
• NHL:n mestaruuden voitti Boston Bruins, joka oli Stanley Cupin loppuotteluissa Vancouver Canucksia parempi otteluvoitoin 4–3. Runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Anaheim Ducksin Corey Perry ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi Bostonin Tim Thomas.^[17]

Koripallo

• Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 18.6.–3.7. Puolassa. Loppuottelussa Venäjä voitti Turkin 59–42, ja pronssille sijoittui Ranska. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Venäjän Jelena Danilotškina.^[18]
• Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 31.8.–18.9. Liettuassa. Loppuottelussa Espanja voitti Ranskan 98–85, ja pronssia sai Venäjä. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Espanjan Juan Carlos Navarro.^[19]
• NBA:n loppuotteluissa Dallas Mavericks voitti Miami Heatin otteluvoitoin 4–2. Runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Chicago Bullsin Derrick Rose ja loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi Mavericksin saksalaispelaaja Dirk Nowitzki.^[20]

Käsipallo

• Miesten maailmanmestaruuskilpailut 13.–30.1. Ruotsissa. Loppuottelussa Ranska voitti Tanskan jatkoajalla 37–35. Pronssiottelussa Espanja voitti Ruotsin 24–23. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Ranskan Nikola Karabatić.^[21]
• Naisten maailmanmestaruuskilpailut 2.–18.12. Brasiliassa. Loppuottelussa Norja voitti Ranskan 32–24. Pronssiottelussa Espanja voitti Tanskan 24–18.^[22]

Lentopallo

• Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 10.–18.9. Itävallassa ja Tšekissä. Loppuottelussa Serbia voitti Italian 3–1, ja pronssille sijoittui Puola. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Serbian Ivan Miljković.^[23]
• Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 23.9.–2.10. Serbiassa ja Italiassa. Loppuottelussa Serbia voitti Saksan 3–2, ja pronssille sijoittui Turkki. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Serbian Jovana Brakočević.^[24]

Moottoripyöräily

• Ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruussarjassa espanjalainen Nicolás Terol voitti 125-kuutioisten, saksalainen Stefan Bradl Moto2-luokan ja australialainen Casey Stoner MotoGP-luokan mestaruuden.^[25]
• Enduron maailmanmestaruussarjassa suomalainen Juha Salminen voitti E1-luokan, ranskalainen Antoine Méo E2-luokan ja suomalainen Mika Ahola E3-luokan mestaruuden.^[26]

Pikaluistelu

• Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 22.–23.1. Heerenveenissä, Alankomaissa. Miesten mestaruuden voitti Etelä-Korean Lee Kyou-hyuk ja naisten paras oli Kanadan Christine Nesbitt.^[27]
• Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 12.–13.2. Calgaryssa, Kanadassa. Miesten mestaruuden voitti Venäjän Ivan Skobrev ja naisten ykkönen oli Alankomaiden Ireen Wüst.^[28]
• Matkakohtaiset maailmanmestaruuskilpailut 10.–13.3. Inzellissä, Saksassa. Alankomaiden Bob de Jong ja Ireen Wüst voittivat kumpikin kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Myös Yhdysvaltain Shani Davis ja Kanadan Christine Nesbitt ylsivät kahteen kultaan, joista toinen tuli joukkuetakaa-ajosta.^[29]
• Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–9.1. Collalbossa, Italiassa. Mestaruuden voittivat Venäjän Ivan Skobrev ja Tšekin Martina Sáblíková.^[30]

Pohjoismaiset hiihtolajit

• Maailmanmestaruuskilpailut 23.2.–6.3. Oslossa, Norjassa. Järjestäjämaa Norja voitti kisojen 21 lajista kahdeksan kultamitalia ja Itävalta seitsemän. Mitaleille pääsi kaikkiaan 12 maata. Norjan maastohiihtäjistä Marit Bjørgen voitti neljä kultamitalia, Petter Northug kolme ja Therese Johaug kaksi. Itävalta voitti molemmat joukkuekilpailut niin mäkihypyssä kuin yhdistetyssäkin, ja mäkihyppääjistä Thomas Morgenstern ja Gregor Schlierenzauer voittivat kahden joukkuekultamitalinsa lisäksi kumpikin yhden henkilökohtaisen kultamitalin.^[31]
• Maastohiihdon maailmancupin 2010–2011 kokonaiskilpailun voittivat Sveitsin Dario Cologna ja Puolan Justyna Kowalczyk.^[32]
• Mäkihypyn maailmancupin 2010–2011 kokonaiskilpailun voitti Itävallan Thomas Morgenstern.^[33]
• Yhdistetyn maailmancupin 2010–2011 kokonaiskilpailun voitti Ranskan Jason Lamy Chappuis.^[33]

Pyöräily

• Italian ympäriajo 7.–29.5. Kilpailun voitti alun perin Espanjan Alberto Contador 6.10 minuutin erolla Italian Michele Scarponiin ja 6.56 minuutin erolla Italian Vincenzo Nibaliin.^[34] Contador menetti kuitenkin voittonsa dopingkäryn seurauksena.^[35]
• Ranskan ympäriajo 2.–24.7. Kilpailun voitti Australian Cadel Evans 1.34 minuutin erolla Luxemburgin Andy Schleckiin ja 2.30 minuutin erolla edellisen veljeen Fränk Schleckiin.^[36]
• Espanjan ympäriajo 20.8.–11.9. Kilpailun voitti isäntämaan Juan José Cobo 13 sekunnin erolla britti Chris Froomeen ja 1.39 minuutin erolla britti Bradley Wigginsiin.^[37]

Taitoluistelu

• Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 24.4.–1.5. Moskovassa, Venäjällä, jonne ne siirrettiin Japanin Tokiosta maaliskuisen maanjäristyksen vuoksi.^[38]
• Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 24.–30.1. Bernissä, Sveitsissä.^[39]
• Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailut 6.–9.4. Helsingissä, Suomessa. Kultaa voitti suomalainen Rockettes, hopealle sijoittui saman maan Marigold IceUnity ja pronssia sai yhdysvaltalainen Haydenettes.^[40]

Tennis

• Australian avoin turnaus 17.–30.1. Miesten kaksinpelin loppuottelussa serbialainen Novak Đoković voitti britti Andy Murrayn 3–0. Naisten kaksinpelin loppuottelussa belgialainen Kim Clijsters voitti kiinalaisen Li Nan 2–1.^[41]
• Ranskan avoin turnaus 22.5.–5.6. Miesten kaksinpelin loppuottelussa Espanjan Rafael Nadal voitti sveitsiläisen Roger Federerin 3–1. Mestaruus oli Nadalille uran kuudes. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Kiinan Li Na voitti Italian Francesca Schiavonen 2–0 ja saavutti ensimmäisenä aasialaisena kaksinpelin Grand Slam -mestaruuden.^[42]
• Wimbledonin turnaus 20.6.–3.7. Novak Đoković voitti miesten kaksinpelin loppuottelussa Rafael Nadalin 3–1. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Tšekin Petra Kvitová voitti Venäjän Marija Šarapovan 2–0.^[43]
• Yhdysvaltain avoin turnaus 29.8.–12.9. Miesten kaksinpelin loppuottelussa Novak Đoković voitti Rafael Nadalin 3–1. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Australian Samantha Stosur voitti Yhdysvaltain Serena Williamsin 2–0.^[44]
• Fed Cupin loppuottelu 5.–6.11. Moskovassa, Venäjällä. Tšekki voitti Venäjän 3–2.^[45]
• Davis Cupin loppuottelu 2.–4.12. Sevillassa, Espanjassa. Espanja voitti Argentiinan 3–1.^[46]

Uinti

• Pitkän radan maailmanmestaruuskilpailut 16.–31.7. Shanghaissa, Kiinassa. Mitalitilaston kärjessä olivat 17 kultamitalia voittanut Yhdysvallat, 15 kultamitalia voittanut Kiina ja kahdeksan kultamitalin Venäjä. Mitaleille ylsi kaikkiaan 28 maata. Uimahypyissä Kiina voitti kaikki kymmenen kultamitalia ja taitouinnissa Venäjä kaikki seitsemän. Ratauimareista Yhdysvaltain Ryan Lochte voitti viisi kultamitalia, joista neljä henkilökohtaisista lajeista.^[47]
• Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 8.–11.12. Szczecinissä, Puolassa.^[48]

Yleisurheilu

• Maailmanmestaruuskilpailut 27.8.–4.9. Daegussa, Etelä-Koreassa. Eniten kultamitaleja keräsivät alun perin Yhdysvallat (12), Venäjä (9) ja Kenia (7) mutta Venäjä on myöhemmin dopingtestitulosten myötä menettänyt yli puolet kultamitaleistaan. Kaikkiaan mitaleille ylsi alun perin 41 maata. Kahteen henkilökohtaiseen kultamitaliin ylsi kenialainen kestävyysjuoksija Vivian Cheruiyot. Yhdysvaltalainen pikajuoksija Allyson Felix saavutti neljä mitalia, joista kultamitalit tulivat viesteistä.^[49][50]
• Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 20.3. Punta Umbríassa, Espanjassa. Miesten maailmanmestaruuden voitti etiopialainen Imane Merga ja naisten mestaruuden Kenian Vivian Cheruiyot. Kenia voitti molemmat joukkuekilpailut.^[51]

Katso myös

• Suomen urheilu 2011

Lähteet

• Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 33. Minerva Kustannus Oy, 2012. ISBN 978-952-492-575-4

Viitteet

1. Siukonen & Tikander 2012, s. 55–56, 58, 185–186
2. Siukonen & Tikander 2012, s. 72, 186
3. Siukonen & Tikander 2012, s. 52, 187
4. Siukonen & Tikander 2012, s. 188
5. Siukonen & Tikander 2012, s. 159, 172, 242–243
6. Siukonen & Tikander 2012, s. 33, 168, 243
7. Siukonen & Tikander 2012, s. 163, 195
8. Siukonen & Tikander 2012, s. 81, 201
9. Siukonen & Tikander 2012, s. 107, 201
10. Siukonen & Tikander 2012, s. 119, 201
11. Siukonen & Tikander 2012, s. 130, 201
12. Siukonen & Tikander 2012, s. 118–119, 211
13. Siukonen & Tikander 2012, s. 96, 212
14. Siukonen & Tikander 2012, s. 99, 212
15. Siukonen & Tikander 2012, s. 86, 221
16. Siukonen & Tikander 2012, s. 94–95, 218–219
17. Siukonen & Tikander 2012, s. 219
18. Siukonen & Tikander 2012, s. 112, 229–230
19. Siukonen & Tikander 2012, s. 152, 230
20. Siukonen & Tikander 2012, s. 104, 229
21. Siukonen & Tikander 2012, s. 49, 232
22. Siukonen & Tikander 2012, s. 180, 232
23. Siukonen & Tikander 2012, s. 151–152, 233–234
24. Siukonen & Tikander 2012, s. 157, 234
25. Siukonen & Tikander 2012, s. 166, 244–245
26. Siukonen & Tikander 2012, s. 156, 245
27. Siukonen & Tikander 2012, s. 46, 255
28. Siukonen & Tikander 2012, s. 58, 256
29. Siukonen & Tikander 2012, s. 69–70, 256
30. Siukonen & Tikander 2012, s. 256
31. Siukonen & Tikander 2012, s. 67–68, 203–204
32. Siukonen & Tikander 2012, s. 204–205
33. Siukonen & Tikander 2012, s. 205
34. Siukonen & Tikander 2012, s. 99, 263
35. Ojanen, Outi: Missä on tahto, siellä on tie - Alberto Contadorin ura Kestävyysurheilu.fi. 17.9.2014. Arkistoitu 15.10.2019. Viitattu 15.10.2019.
36. Siukonen & Tikander 2012, s. 122, 263
37. Siukonen & Tikander 2012, s. 149, 263
38. Siukonen & Tikander 2012, s. 71, 86–87, 280
39. Siukonen & Tikander 2012, s. 47, 280
40. Siukonen & Tikander 2012, s. 80, 280
41. Siukonen & Tikander 2012, s. 47, 282
42. Siukonen & Tikander 2012, s. 102, 282
43. Siukonen & Tikander 2012, s. 111–112, 282
44. Siukonen & Tikander 2012, s. 148, 282
45. Siukonen & Tikander 2012, s. 283
46. Siukonen & Tikander 2012, s. 175, 283
47. Siukonen & Tikander 2012, s. 123, 285–287
48. Siukonen & Tikander 2012, s. 287–288
49. Siukonen & Tikander 2012, s. 144–145, 300–303
50. Butler, Mark (toim.): IAAF World Athletics Championships Doha 2019 Statistics Handbook (pdf) (s. 83–84) IAAF. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
51. Siukonen & Tikander 2012, s. 303

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 2011 Wikimedia Commonsissa

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.