Veto exclusionis

Veto exclusionis on katolisten valtioiden epävirallinen veto-oikeus paavinvaalissa eli konklaavissa. Oikeutta ei ole koskaan virallisesti myönnetty millekään valtiolle, vaan kardinaalit saavat tehdä päätöksensä uuden paavin valinnasta itse. Huolimatta veto-oikeuden epävirallisesta asemasta kardinaalit ovat aina paaviuden historian aikana mukautuneet veto-oikeutta käyttäneen valtionpäämiehen tahtoon, vaikkakin ovat paikoin esittäneet protestinsa. Veto-oikeudella katoliset valtiot ovat pyrkineet varmistamaan, ettei paavinistuimelle nousisi niille epäedullista ehdokasta. Viimeisen kerran veto-oikeutta käytettiin vuoden 1903 konklaavissa, missä keisari Frans Joosef I esti liian ranskalaismielisenä pitämänsä Mariano Rampollan valinnan paaviksi. Tämän konklaavin jälkeen veto-oikeus poistettiin katolisilta valtioilta, eikä sitä siten ole voitu käyttää sitten vuoden 1903.

Luettelo konklaaveista, jossa Veto exclusionisia on sovellettu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konklaavi Paaviehdokas Veto exclusionisin toteuttaja
1644 Giulio Cesare Sacchetti Espanjan kuningas Filip IV [1]
1655 Giulio Cesare Sacchetti Espanjan kuningas Filip IV[1]
1669–1670 Benedetto Odescalchi Ranskan kuningas Ludvig XIV[1]
1700 Galeazzo Marescotti Ranskan kuningas Ludvig XIV[1]
1721 Fabrizio Paolucci Pyhä saksalais-roomalainen keisari Kaarle VI ja Espanjan kuningas Filip IV
1721 Francesco Pignatelli Espanjan kuningas Filip IV
1730 Giuseppe Renato Imperiali Espanjan kuningas Filip IV [2]
1758 Carlo Alberto Guidoboni Cavalchini Ranskan kuningas Ludvig XIV
1774–1775 Giovanni Carlo Boschi Bourbon-hovi[1]
1823 Antonio Gabriele Severoli Itävallan keisari Frans I [3]
1830–1831 Giacomo Giustiniani Espanjan kuningas Ferdinand VII [4]
1903 Mariano Rampolla Itävalta-Unkarin keisari Frans Joosef I [5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Miles Pattenden: Electing the Pope in Early Modern Italy, 1450-1700. Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-879744-9 Teoksen verkkoversio Viitattu 3.1.2023. (englanniksi)
  2. ↑ Ferdinando Petruccelli della Gattina: Histoire diplomatique des conclaves. Lacroix, 1866. Teoksen verkkoversio Viitattu 3.1.2023. (ranskaksi)
  3. ↑ Francis A. Burkle-Young: Papal Elections in the Age of Transition, 1878-1922. Lexington Books, 2000. ISBN 978-0-7391-0114-8 Teoksen verkkoversio Viitattu 3.1.2023. (englanniksi)
  4. ↑ University of Michigan: The chair of Peter, or, the papacy considered in its institution, development and organization, and in the benefits which, for over eighteen centuries, it has conferred on mankind. London : Burns and Oates ; New York : Catholic Publication Society Co., 1886. Teoksen verkkoversio Viitattu 3.1.2023.
  5. ↑ Career of Pius and his Policy. The New York Times, 20 August 1914. Artikkelin verkkoversio.
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.