Yhdysvaltain valitustuomioistuin

Osa artikkelisarjaa
Yhdysvaltain politiikka
Liittovaltio
Lainsäädäntö
Toimeenpano
Oikeuslaitos
Vaalit
Puolueet
Federalismi
Ulkopolitiikka
Lisää aiheesta

Yhdysvaltain vetoomustuomioistuimet tai valitustuomioistuimet (United States courts of appeals tai circuit courts) ovat Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuimia, joissa käsitellään muutoksenhakua piirioikeuksien (district courts) tuomioihin. Lisäksi vetoomustuomioistuimissa käsitellään liittovaltiollisten viranomaisten päätöksistä tehtyjä valituksia.[1] Vetoomustuomioistuinten yläpuolella on Yhdysvaltain korkein oikeus.[2]

Vetoomustuomioistuimia on kolmetoista. Niistä 11:n tuomiopiirit on jaettu osavaltioiden mukaan, ja kahdestoista tuomiopiiri on Columbian piirikunnan alue. Näiden lisäksi on liittovaltiollisen tuomiopiirin vetoomustuomioistuin, joka ratkaisee koko liittovaltion alueella erityistapauksiin kuten patenttilainsäädäntöön liittyviä valituksia.[1]

Vetoomustuomioistuimiin saapuu yli viisikymmentätuhatta valitusasiaa joka vuosi.[3]

Tuomarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomareiden määrä riippuu tuomiopiirin koosta: vuonna 2017 isoimmassa eli yhdeksännessä tuomiopiirissä oli 29 tuomarinvirkaa ja pienimmässä eli ensimmäisessä piirissä kuusi.[4] Yhdeksännen tuomiopiirin alueella asuu yli 65 miljoonaa ihmistä. Piirin jakamiseksi on tehty aloitteita 1980-luvulta lähtien.[5]

Tuomioistuinten tuomarit nimittää Yhdysvaltain presidentti, ja nimitykset tarvitsevat myös senaatin hyväksynnän. Yhdysvaltain perustuslain kolmannen artiklan mukaan vetoomusoikeuden tuomari (samoin kuin piirioikeuden ja korkeimman oikeuden tuomari) voi menettää virkansa vain virkasyytteellä. 65 vuotta täytettyään ja vähintään 15 vuotta liittovaltion tuomarina toiminut tuomari voi halutessaan jäädä eläkkeelle ja saada senhetkisen palkkansa suuruisen eläkkeen. 65 ikävuoden jälkeen noudatetaan "80:n sääntöä" (the Rule of 80), eli tuomarin iän ja virkavuosien pitää olla yhteensä vähintään 80. Tuomari voi myös jatkaa virassaan normaalisti, tai hän voi ottaa niin sanotun seniorituomarin aseman, jolloin hän voi jatkaa töiden tekemistä haluamassaan määrin. Tällöin tuomioistuimeen vapautuu paikka uudelle nimitykselle.[6][7][8] Esimerkiksi yhdeksännessä tuomiopiirissä oli maaliskuussa 2017 yhteensä 43 tuomaria, joista 18 ”seniorituomaria” (Senior Circuit Judge).[9]

Tapausten käsittely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeustapaukset käsittelee kolmihenkinen tuomaripaneeli. Päätöksen jälkeen tapauksen osapuoli voi valittaa suoraan korkeimpaan oikeuteen tai anoa vetoomustuomioistuimelta niin sanottua en banc -käsittelyä, johon osallistuvat jopa kaikki tuomioistuimen aktiiviset tuomarit. Esimerkiksi yhdeksännessä tuomiopiirissä tehdään vuosittain noin 1500 en banc -anomusta, joista parikymmentä hyväksytään käsittelyyn.[10] Itse käsittelyyn osallistuu yksitoista tuomaria, jotka valitaan satunnaisesti tuomioistuimen lähes 30 aktiivituomarin joukosta.[11]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain perustuslaki määräsi kongressin perustamaan liittovaltiolle oikeusistuimet, joista ylimpänä olisi korkein oikeus. Nykyisinkin käytössä olevan kolmitasoisen tuomioistuinjärjestelmän kongressi perusti lailla Judiciary act of 1789. Vetoomustuomioistuimet ovat toiseksi korkein aste, ja niiden alapuolella ovat piirituomioistuimet. Vetoomustuomioistuimia perustettiin aluksi kolme: itäiselle, keskiselle ja eteläiselle tuomiopiirille, ja niissä jokaisessa käsiteltiin tapauksia kaksi kertaa vuodessa. Ne tosin eivät olleet aluksi vetoomustuomioistuimia, vaan niissä käytiin myös muita oikeudenkäyntejä.[12]

Näihin tuomioistuimiin ei nimitetty omia tuomareita, vaan juttuja kuuli kolmihenkinen tuomaripaneeli, joista yksi oli piirioikeuden tuomari ja kaksi muuta olivat korkeimman oikeuden tuomareita. Tuomioistuinten nimitys oli circuit courts, ja korkeimman oikeuden tuomareiden kiertämistä niissä kutsutaan termillä riding circuit. Tehtävä ei ollut tuomareille mieluinen, sillä matkustaminen oli raskasta. Lopullisesti tavasta luovuttiin vasta vuonna 1891, jolloin kongressi perusti nykyiset vetoomustuomioistuimet lailla Judiciary Act of 1891, jota kutsutaan myös nimellä Evarts Act senaattori William M. Evartsin mukaan.[12][13]

Vuonna 1891 vetoomustuomioistuimia perustettiin yhdeksän, ja jokaiseen perustettiin kolme tuomarin virkaa. Tuomioistuimia on lisätty vuosina 1893 (Columbian piirikunnan tuomiopiiri), 1929 (kymmenes tuomiopiiri), 1980 (yhdestoista) ja 1982 (liittovaltion tuomiopiiri).[14]

Tuomiopiirit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain valitustuomioistuinten rajat

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hudson, Jr., David L.: The Handy Supreme Court Answer Book. Visible Ink Press, 2008. ISBN 9781578593095
  • Greenhouse, Linda: The U.S. Supreme Court: A very short introduction. Oxford University Press, 2012. ISBN 9780199754540

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Courts of Appeals Administrative Office of the U.S. Courts. Viitattu 8.8.2011. (englanniksi)
  2. ↑ Court Role and Structure United States Courts. Viitattu 26.9.2017. (englanniksi)
  3. ↑ Federal Judicial Caseload Statistics 2017 United States Courts. Viitattu 2.11.2017. (englanniksi)
  4. ↑ Chronological History of Authorized Judgeships - Courts of Appeals United States Courts. Viitattu 10.10.2017. (englanniksi)
  5. ↑ Smith, Anna V.: Republicans push to split the 9th Circuit Court of Appeals High Country News. 9.3.2017. Viitattu 10.10.2017. (englanti)
  6. ↑ FAQs: Federal Judges USCourts.gov. Viitattu 1.11.2017.
  7. ↑ Impeachment of federal judges Ballotpedia. Viitattu 1.11.2017. (englanti)
  8. ↑ Valencia, Milton J.: ‘Senior status’ lets federal judges keep working -- for free - The Boston Globe BostonGlobe.com. 12.12.2014. Viitattu 2.11.2017.
  9. ↑ Judges - Seniority List USCourts.gov. Viitattu 1.11.2017. (englanti)
  10. ↑ Ninth Circuit En Banc Procedure Summary (PDF) 10.2.2017. United States Courts for the 9th Circuit. Viitattu 2.11.2017.
  11. ↑ Behind the 9th Circuit bench: The judges ruling on concealed guns Reveal. 24.6.2015. The Center for Investigative Reporting. Viitattu 2.11.2017. (englanti)
  12. ↑ a b Hudson 2008, s. 10–13.
  13. ↑ Greenhouse 2012, s. 4.
  14. ↑ Hudson 2008, s. 12–13.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]