Jūkendō

Jūkendōshiai eli ottelu

Jūkendō (jap. 銃剣道) on japanilainen budolaji, jossa harjoitellaan pistintaistelua. Jūkendōssa harjoitellaan ja kilpaillaan mokujyo-nimisellä aseella (jap. 木銃), joka on pistimellä varustetun kiväärin mallinen puinen harjoitteluväline.

Jūkendōn historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jūkendōn esimuoto jūkenjutsu kehiteltiin systemaattiseen muotoon jo Meiji-kaudella.[1] Tällöin sovellettiin keihästaistelun sōjutsu oppeja. Pistin oli käytössä Japanin Keisarillisessa armeijassa boksarikapinan, ensimmäisen Kiinan–Japanin sodan aikana 18941895, Venäjän–Japanin sodan aikana 19041905, I maailmansotaan aikana, toisen Kiinan–Japanin sodan aikana sekä II maailmansodan aikana. Pistimenkäyttötaitoa harjoiteltiin tuolloin myös johdetusti Japanin Keisarillisessa armeijassa, ja pistinhyökkäyksellä oli tärkeä asema aina II maailmansotaan asti, jolloin doktriini jäi sivuun.[2] Jūkendō syntyi varsinaisesti jūkenjutsusta moderniksi budolajiksi Tokiossa Toyaman sotilaskoulussa. II maailmansodan jälkeen liittoutuneet kielsivät (SCAP) vuonna 1945 militaristiseksi ja kiihkoisänmaallisiksi katsomiensa bujutsu- ja budolajien harjoittelun. Jūkendō kuului näihin pannaan joutuneihin lajeihin.

Liiton perustaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äärimmäisen sotaisasta menneisyydestään huolimatta moderni jūkendō sisältää kaikki Japanin budoliiton määrittelemät henkiset, liikunnalliset ja tapakasvatushyveet. Se kuuluukin jäsenenä Japanin budoliittoon ja kuuluu täten gendai budōn kaanoniin.

Liittoutuneiden kumottua budoharjoittelupannan Zen Nihon jūkendō renmei eli Japanin jūkendō-liitto perustettiin 1956,[3] ja sen ensimmäiseksi presidentiksi tuli kenraali Hitoshi Imamura. Tuolloin liitossa oli noin 280 000 harjoittelijaa. Kyseessä on siis harjoittelijamäärältään selvästi kendoa tai judoa vähälukuisempi budolaji.

Jūkendō-harjoittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jūkendō-tekniikat ovat voimakkaita pistoja (tsuki), joita tehdään mokujūlla. Jukendōn pistealueet ovat: sydän, vasen kylki/kainalo ja kurkku. Täyskontaktiharjoittelu kehittää zanshinia ja jūjitsushita kiseitä, joka tarkoittaa asentoa ja asennetta, joissa joka hetki on täynnä valppautta ja ki-energiaa.

Jūkendō-vapaaharjoittelussa ja shiaissa käytetään kendo-bōgun kaltaisia suojuksia, jotka tosin eroavat kendossa käytetyistä mm. siten, että jukendōssa ainoastaan etukädessä on suojaava hansikas (kote) ja olkapääsuojus (kata), ja että rintapanssarin () alla käytetään vielä erityistä topattua, nelikulmion mallista suojaa. Sen tarkoitus on suojata kylkiluita ja kainaloa täyskontaktiharjoittelussa. Jūkendōta harjoitellessä voidaan käyttää sekä hakama-housuja että kapealahkeisia judohousuja.

Aloittelija lähtee ensimmäiseksi työstämään mokujū-aseen hallintaa ja rakentamaan oman kamaen hallintaansa liikuttaessa mokujūn kanssa.[4] Tämän jälkeen tulee vuoroon peruspiston (chokutotsu) harjoittelu ensin ilmaan ja sitten suojavarusteisiin puetun harjoitteluparin (motodachi) kanssa.

Kirjallisuuslähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Donn F. Draeger: Modern Bujutsu & Budo, vol. 3. Weatherhill, 1974. ISBN 0-8348-0351-8
  • Oscar Ratti, Adele Westbrook: Secrets of the Samurai , A Survey of the Martial Arts of Feudal Japan. Castle Books, 1973. ISBN 0-7858-1073-0
  • Steve Kelsy, 5. dan: Retreating in Jukendo. Kendo World, 2002, nro Vol 1. N:o 4., s. 88-89. Tunniste ISSN 1175-8872

Verkkolähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Donn F. Draeger, Modern Bujutsu & Budo, vol. 3, sivut 176-177. Weatherhill, 1974
  2. Bu Samurain ammatti, sivu 54. Hashi 20/1998, 1998
  3. Donn F. Draeger, Modern Bujutsu & Budo, vol. 3, sivu 177. Weatherhill, 1974
  4. Kendo World; Steve Kelsey, sivut 88-89. Vol 1. N:o4., 2002