André Frossard

André Frossard (14. tammikuuta 1915 Colombier-Châtelot (Doubs), Ranska – 2. helmikuuta 1995 Versailles) oli ranskalainen toimittaja ja esseisti. Hän oli myös Ranskan akatemian jäsen.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

André Fossard syntyi äidin puolelta protestanttiseen sukuun. Hänen isänsä Louis-Oscar Frossard kuului Ranskan kommunistisen puolueen perustajiin ja oli jo 31-vuotiaana puolueen pääsihteeri ja Ranskan kansanrintamahallituksen ministeri. Poika kasvatettiin täysin ateistisessa hengessä, jossa kukaan ei edes esittänyt kysymystä jumalan olemassaolosta.

Uskonnollisen monipuolisuuden takasi myös hänen isänsä äiti, joka oli juutalainen, ja hänen Itä-Ranskassa sijainneessa kotikaupungissaan ei ollut kirkkoa vaan vain synagooga.

André Fossard kääntyi katolisuuteen 8. heinäkuuta 1935, 20-vuotiaana. Paikkana oli Ulm-kadulla Pariisissa sijaitseva luostarin kappeli. Oman kertomuksensa mukaan hän astui kappeliin huolestuneena etsiessään erästä ystäväänsä. Kääntymisestään katolisuuteen hän kertoo kirjassaan Dieu existe, je l’ai rencontré ('Jumala on olemassa, olen tavannut hänet').

Hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi vuonna 1987, ja kuolemaansa asti hän kirjoitti nimimerkillä Cavalier Seul kronikkaa Le Figaro sanomalehteen.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • La Maison des otages, Fayard, (1946)
  • Histoire paradoxale de la IVe République, Grasset, (1954)
  • Le Sel de la terre, Fayard, (1956)
  • Voyage au pays de Jésus, Fayard, (1958)
  • Les Greniers du Vatican, Fayard, (1960)
  • Votre humble serviteur, Vincent de Paul, Seuil, (1960)
  • Dieu existe, je l’ai rencontré, Fayard, (1969)
  • La France en général, Plon, (1975)
  • Il y a un autre monde, Fayard, (1976)
  • Les trente-six preuves de l’existence du diable, Albin Michel, (1978)
  • L’art de croire, Grasset, (1979)
  • N’ayez pas peur, keskustelu Johannes Paavali II:n kanssa. Robert Laffont, (1982)
  • La Baleine et le Ricin, Fayard, (1982)
  • L’Évangile selon Ravenne (1984)
  • Le Chemin de croix, yhteistyössä Johannes Paavali II:n kanssa, (1986)
  • N’oubliez pas l’amour, (1987)
  • Le Crime contre l’humanité, (1988)
  • Portrait de Jean-Paul II, (1988)
  • Le Cavalier du Quai Conti, (1988)
  • Dieu en questions, (1990)
  • Le Monde de Jean-Paul II, (1991)
  • Les grands bergers, (1992)
  • Excusez-moi d’être français, (1992)
  • Défense du Pape, (1993)
  • L’Evangile inachevé, (1995)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
René de Castries 		Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 2
1987–1995 		Seuraaja:
Hector Bianciotti