Hannu Manninen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 17. huhtikuuta 1978[1] Rovaniemi, Suomi |
Uran tiedot | |
Lempinimi | Juhis[1] |
Seura | Ounasvaaran Hiihtoseura [1] |
Laji | yhdistetty ja maastohiihto |
Maailmancup | |
Kaudet | 1993–2008, 2009–2011, 2017–2018 |
Voitot | 48 |
Palkintokorokkeella | 90 |
Tietolaatikko päivitetty 16.12.2018 |
|
Aiheesta muualla | |
www.hannumanninen.net | |
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Suomi | |||
Miesten yhdistetty | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Salt Lake City 2002 | joukkuekilpailu | |
Hopeaa | Nagano 1998 | joukkuekilpailu | |
Pronssia | Torino 2006 | joukkuekilpailu | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Ramsau 1999 | joukkuekilpailu | |
Kultaa | Sapporo 2007 | sprinttikilpailu | |
Kultaa | Sapporo 2007 | joukkuekilpailu | |
Hopeaa | Trondheim 1997 | joukkuekilpailu | |
Pronssia | Lahti 2001 | joukkuekilpailu | |
Pronssia | Val di Fiemme 2003 | joukkuekilpailu |
Hannu Kalevi Manninen (s. 17. huhtikuuta 1978 Rovaniemi) on suomalainen yhdistetyn hiihtäjä, joka voitti olympiakultaa, kolme maailmanmestaruutta ja neljä kertaa maailmancupin kokonaiskilpailun. Hän edusti Ounasvaaran Hiihtoseuraa. Hän kilpaili myös maastohiihdossa ja sijoittui muun muassa Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 sprinttihiihdon kahdeksanneksi.
Manninen voitti yhdistetyn maailmancupin neljästi peräkkäin kausina 2003–2004, 2004–2005, 2005–2006 ja 2006–2007. Kauden 2005–2006 voiton hän varmisti jo tammikuun lopussa kun vielä kuusi osakilpailua oli jäljellä[2]. Manninen voitti yhteensä 48 maailmancupin osakilpailua, mikä oli pitkään ennätys yhdistetyn maailmancupissa. Jarl Magnus Riiber ohitti hänet tässä tilastossa maaliskuussa 2022.[3][4] Manninen osallistui urallaan 202 yhdistetyn maailmancupin osakilpailuun.[1] Joukkuekilpailuissa hän voitti olympiakultaa Salt Lake Cityn olympialaisista 2002 ja maailmanmestaruuden Ramsaun kisoista 1999 ja Sapporosta 2007. Sapporon kisoissa hän voitti myös sprinttikisan, mikä jäi hänen ainoaksi henkilökohtaiseksi aikuisten arvokilpailumitaliksi. Mannisen sprinttikilpailun kulta oli Suomen ensimmäinen henkilökohtainen maailmanmestaruus yhdistetyssä 49 vuoteen (Paavo Korhonen Lahdessa 1958). Nuorten MM-kultaa hän voitti vuonna 1995.
Manninen kilpaili kansainvälisellä tasolla myös maastohiihdossa. Maastohiihdon maailmancupissa hän osallistui kolmesti sprinttikilpailuun parhaan sijoituksen ollessa kahdeksas joulukuussa 2002 Sveitsin Linzissä. Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 Manninen osallistui myös sprinttihiihtoon sijoittuen kahdeksanneksi, mikä oli Suomen mieshiihtäjien paras sijoitus kyseisistä olympialaisista. Maastohiihdon Suomen mestaruuskilpailuista Mannisella on kultamitali sprinttihiihdosta vuodelta 2002 ja viides sija 50 kilometrin vapaan tyylin kilpailusta vuodelta 2005. Hän on osallistunut myös Tukholman maratonille vuonna 2011, sijoitus 256.
Toukokuun lopulla 2008 Manninen ilmoitti lopettavansa kilpauransa keskittyäkseen lentäjänopintoihinsa Suomen Ilmailuopistossa.[5] Manninen palkittiin pitkästä urheilu-urastaan vuoden 2008 Urheilugaalassa.[6]
Syksyllä 2009 Manninen ilmoitti jatkavansa kilpauraansa. Välivuoden jälkeen ensimmäisessä maailmancupin kilpailussaan Kuusamossa marraskuussa 2009 hän sijoittui toiseksi ja voitti heti seuraavana päivänä järjestetyn kilpailun. Kuukauden mittaisen tauon jälkeen Manninen voitti 2. tammikuuta 2010 Oberhofin ensimmäisen osakilpailun.
Manninen lopetti uransa kesällä 2011 keskittyäkseen perheeseensä ja työuraansa liikennelentäjänä.[7][8]
Manninen pyörsi kuitenkin päätöksensä ja osallistui vuoden 2016 yhdistetyn SM-kisoihin Taivalkoskella ja sijoittui neljänneksi, häviten pronssimitalin vain 0,3:lla sekunnilla.[9] Hän vahvisti elokuussa 2016 kilpailevansa myös kaudella 2016–2017.[10]
Mannisen ensimmäisen maailmancupin kilpailun Lahdessa 7. tammikuuta 2017 sijoitus oli 18.[11] Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän oli joukkuekilpailussa viides.[12] Maaliskuussa 2017 Manninen ilmoitti jatkavansa uraansa ainakin vuoden 2018 talviolympialaisiin saakka.[13] Pyeongchangin olympialaisissa Manninen sijoittui normaalimäen kilpailussa sijalle 23[14], minkä lisäksi hän oli mukana kuudenneksi sijoittuneessa Suomen viestijoukkueessa[15].
Manninen palkittiin maaliskuussa 2018 Holmenkollen-mitalilla. Hän oli 16. suomalaisurheilija joka on saanut kyseisen mitalin. Se on korkein ja arvostetuin palkinto, jonka hiihtourheilija voi Norjassa saada. Palkintoa on jaettu vuodesta 1895 lähtien.[16]
Manninen lopetti uransa vuoden 2018 Salpausselän kisojen jälkeen.[17]
Hannu Manninen on naimisissa Heli Mannisen kanssa ja heillä on kolme poikaa, vuonna 2008[18], 2011 ja 2013[19] syntyneet lapset. Hänen sisarensa Pirjo Muranen on maastohiihdon kolminkertainen maailmanmestari. Myös isoveli Kari Manninen kilpaili yhdistetyn maailmancupissa vuosina 1996–2000 osallistuen yhdeksään osakilpailuun. Hannu ja Heli Manninen asuvat nykyään Vihdissä, ja Heli työskentelee opettajana.
Manninen valmistui Suomen Ilmailuopistosta[20] liikennelentäjäksi keväällä 2011[21] ja on sen jälkeen työskennellyt ensin Nordic Regional Airlinesilla ja vuodesta 2016 alkaen Finnairilla.[22]
Lapin urheilutoimittajakerho on valinnut Hannu Mannisen neljästi Lapin parhaaksi urheilijaksi, vuosina 1997, 2004, 2007 ja 2010.[28]
83–84: Tom Sandberg | 84–85: Geir Andersen | 85–86: Hermann Weinbuch | 86–87: Torbjørn Løkken | 87–88: Klaus Sulzenbacher | 88–89: Trond-Arne Bredesen | 89–90: Klaus Sulzenbacher | 90–91: Fred Børre Lundberg | 91–92: Fabrice Guy | 92–93: Kenji Ogiwara | 93–94: Kenji Ogiwara | 94–95: Kenji Ogiwara | 95–96: Knut Tore Apeland | 96–97: Samppa Lajunen | 97–98: Bjarte Engen Vik | 98–99: Bjarte Engen Vik | 99–00: Samppa Lajunen | 00–01: Felix Gottwald | 01–02: Ronny Ackermann | 02–03: Ronny Ackermann | 03–04: Hannu Manninen | 04–05: Hannu Manninen | 05–06: Hannu Manninen | 06–07: Hannu Manninen | 07–08: Ronny Ackermann | 08–09: Anssi Koivuranta | 09–10: Jason Lamy Chappuis | 10–11: Jason Lamy Chappuis | 11–12: Jason Lamy Chappuis | 12–13: Eric Frenzel | 13–14: Eric Frenzel | 14–15: Eric Frenzel | 15–16: Eric Frenzel | 16–17: Eric Frenzel | 17–18: Akito Watabe | 18–19: Jarl Magnus Riiber | 19–20: Jarl Magnus Riiber | 20–21: Jarl Magnus Riiber | 21–22: Jarl Magnus Riiber | 22–23: Johannes Lamparter
|