Nicolas Fouquet

Nicolas Fouquet tai Foucquet (27. tammikuuta 1615 Pariisi – 3. huhtikuuta 1680 Pignerol), Melunin ja Vaux’n varakreivi ja Belle-Islen markiisi oli ranskalainen valtiomies. Hän oli Ludvig XIV:n valtiontalouden yli-intendentti, kirjailijoiden ja taiteilijoiden suojelija. Hän joutui kuitenkin nuoren monarkin epäsuosioon vuonna 1661 ja tuli vangituksi, jossa kuoli epäselvissä olosuhteissa.

Édouard Lacretellen (1817–1900) maalaama Nicolas Fouquet'n muotokuva

Nuoruus

Nicolas Fouquet oli Pariisin parlamentin ja kardinaali Richelieun neuvonantajan ja Compagnie des îles d’Amerique -yhtiön osakkaan François Fouquet’n poika. Perhe oli saanut perusvarallisuutensa verkakaupalla ennen sen jäsenten hakeutumista tuomioistuimen virkoihin. Myöhemmin Fouquet’n klaani uskotteli perheen olevan aatelinen, mutta tästä asiasta ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä.^[1] Suvun vaakunassa on pystyasennossa oleva hopeinen orava punaisella alustalla ja vaakunan vaalilause on «Quo non ascendet ?» (suom. Mihin hän ei ylettäisi?). Tosiasiassa «foucquet» tarkoittaa eräässä läntisellä Angevin-seudulla puhutussa murteessa oravaa.^[2]

Fouquet'n perhettä pidetään eräänä vastareformaation malliperheenä ja he kokivat hyvin läheisiksi François de Sales'n ja Jeanne de Chantalin ajatukset.^[3] Avioparin kahdestatoista aikuisikään eläneestä lapsesta kuusi tytärtä ryhtyivät nunniksi, kaikki kuusi poikaa vihittiin munkiksi ja kaksi heistä saavutti piispan aseman^[4].

Kahdentoista ikäisestä lähtien Nicolas Fouquet opiskeli Pariisissa sijaitsevassa jesuiittojen koulussa, Collège de Clermontissa, joka nykyisin tunnetaan Lycée Louis le Grandina. Samanaikaisesti hän auttoi äitiään Marie de Maupéouta köyhille tarkoitettujen lääkkeiden valmistuksessa. Hänen mielenkiintonsa kemiaan ja farmakologiaan säilyi koko elämän ajan. Tammikuussa 1631 hänet vihittiin munkiksi. Hänet nimitettiin Saint-Martin Toursilaiselle nimetyn apottiluostarin varainhoitajaksi ja hän sai vastuulleen Saint-Julien de Coüyn luostarista kertyvät tulot. Hän suoritti myös oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon^[5] ja kirjoittautui harjoittamaan asianajajan ammattia.

Poliittinen ura

Tuomarina

Maaliskuussa 1633 isä François Fouquet kysyi kardinaali Richelieultä pojalleen Pariisin parlamentin neuvonantajan virkaa. Pyyntöön vastattiin kielteisesti, mutta hänelle osoitettiin vastaava virka kardinaalin vastikään perustamasta Metzin parlamentista.^[6] Tämä nuoren pojan nimitys oli osoitus isä Fouquet’n nauttimasta suosiosta ja kardinaalien luottamuksesta Nicolas'n kykyihin, sillä hänet määrättiin tehtävään erivapaudella nuoren ikänsä vuonsi.

Nuori Nicolas sai tehtäväksi kardinaalilta inventoida Vicin veronkantoviraston asiapaperit, jossa säilytettiin kaikkia Metzin arkkipiispan maallisten tulojen tositteita. Tehtävänä oli myös selvittää, josko Lothringenin herttua Kaarle IV olisi käyttänyt hyväkseen kuninkaalle varattuja oikeuksia. Tämä oli melkeinpä luonnollista, koska kyseessä oli hiljan emämaahan liitetty alue, joka kaiken lisäksi oli vielä valtion ympäröimä. Tätä casus belli tilannetta käytettiin yleisesti hyväksi tällaisissa tilanteissa. Näin siis ranskalaisten sotilasjoukkojen läsnäolo yritettiin käyttää hyväksi valloitetulla alueella ja sen valtiontaloudessa. Nuoren Nicolas Fouquet’n puututtua asiaan suurella innolla, asiat saivat kuitenkin uuden käänteen.^[7]

Vuonna 1635 François Fouquet osti pojalleen kunniaviran, joka edellytti myös erivapautta nuoren iän vuoksi. Vuonna 1638 Nicholas erosi Metzin tuomioistuimen virasta ja osallistui Ranskan itsevaltiaan määräämään neuvoston jäsenyyteen Nancyssa. Hän hoiti virkaansa ja vietti vapaa-aikaan suurellisesti tyylillä, hän kävi teatterissa sekä osallistui tanssiaisiin ja juhliin. Samana vuonna 1635 isä luovutti Nicolas'lle osuutensa Compagnie des îles d’Amériquesta eli Antillien saarten vuokraus- ja hallintayhtiöstä.

Isä François Fouquet halusi naittaa poikansa, ja Nicolas kohdisti katseensa Marie Fourché'hen. Avioliittosopimus allekirjoitettiin 10. tammikuuta 1640, Nicolas'n isä kuoli 22. huhtikuuta samana vuonna. Avioliiton sanottiin olleen hyvin varakas, sillä aviovaimo Marie oli Mathieu Fourchén ja aatelisen Guyonne Bourriaun (Dame de Quéhillac), ainoa perillinen. Hän toi yhteiseen talouteen mukanaan 160 000 livreä rahana ja vuokratuloina, eritoten Quéhillac'n alueen maista Loiren laaksossa luoteis-Ranskassa.^[8]

Nicolas omisti vanhempiensa lahjoittaman viran, joka arvioitiin noin 150 000 livren arvoiseksi sekä lisäksi noin 20 000 livren pääoman. Kumpaisellakin aviopuolisolla oli erittäin vahvat sukulaissiteet Bretagneen. Marien isä oli Bretagnen parlamentin neuvos. Nicolas oli sukulaissuhteessa Chalainin sukuun, ja isällä oli yhteistyötä Atlantilla käytävän kaupan yhtiömiehiin.

Fouquet hankki 1. helmikuuta 1641 omistukseensa Vaux’n varakreivikunnan, joka sijaitsee Brien maakunnassa.^[9] Elokuussa samana vuonna vaimo synnytti Marie-tyttären, mutta kuoli synnytykseen. Vuonna 1642 tapahtunut kardinaali Richelieun kuolema särki Fouquet’n perheen unelmat. Kuitenkin valtakuntaa johti edelleenkin kuningas Ludvig XIII ja tämän jälkeen sijaishallitsijana Anna Itävaltalainen.

Vuonna 1644 Fouquet sai nimityksen - sijaishallitsijan henkilökohtaisella päätöksellä - Grenoblen kaupunkiin Dauphinén alueen oikeus-, poliittis- ja talousasioista intendentiksi.^[10] Tässä tehtävässä hän teki kuitenkin virheen poistuessaan viranhoidosta ilman lupaa. Hän näet osallistui veljensä François'n piispanvihkimykseen Agdessa. Paluumatkalla hän sai kuitenkin tiedon veronmaksulakosta ja muistakin virka-alueellaan tapahtuneista levottomuuksista. Hän osoitti kuitenkin harkintaa, kylmähermoisuutta ja itsehillintää sekä sai kansan kapinoinnin ja napinan loppumaan.^[11]

Vuonna 1647 Fouquet sai nimityksen Picardiessa olevan armeijan intendentiksi. Tämä nimitys tapahtui kolmikymmenvuotisen sodan viimeisessä vaiheessa.^[12]

Fronde kapinan aika

Vuonna 1648 hän sai nimityksen Pariisin verohallinnon johtajaksi. Fronde kapina antoi odottamattoman suuren merkityksen tälle tehtävälle. Hän asettui jo heti kapinan alussa kuningattaren ja kardinaali Mazarinin rinnalle, ja näin hän sai osakseen kuningattaren pysyvän suosion. Kapinoitsijoiden pidätyksen jälkeen Fouquet lähetti kuningattarelle kirjeen, jossa neuvoi tätä neuvottelemaan ja siten hajottamaan kapinallisten rivejä. Tämän asenteen hän säilytti koko pitkän kapinan ajan. Pariisin piirityksen aikana hän huolehti erityisesti elintarvikehuollosta.

Marraskuussa 1650 hän otti erään ratkaisevista askelistaan, sillä hän osti 450 000 livren hinnalla Pariisin parlamentin yleisen syyttäjän viran.^[13] Näin hän tuli osaksi valtakunnan tuomareiden eliittiä. Tätä statustaan hän vahvisti avioitumalla uudelleen 5. helmikuuta 1651. Uusi rouva Fouquet oli aateloidun kauppiasperheen tytär Marie-Madeleine de Castille-Villemareuil. Vaimo oli vasta 15-vuotias, kun Fouquet itse oli 36 vuoden ikäinen. Nuorikon myötäjäiset olivat huomattavasti vaatimattomammat kuin edellisen puolison, mutta hänen suunnaton suhdeverkostonsa korvasi tämän puutteen.

Asetuksella 31. heinäkuuta siirrettiin parlamentin toiminta Pontoiseen, joka sijaitsee 30 kilometriä Pariisista luoteeseen. Fouquet valvoi operaatiota ihmisjoukkojen pilkkahuutojen saattelemana. Hänelle tuli oma revanssinsa Fronde kapinan päätyttyä. Hallitsijan läsnä ollessa 22. lokakuuta 1652 pidetty Pariisin parlamentin istunto (lit de justice) oli tällainen tilaisuus. Luettuaan ensin yleisen armahdusaktin, hän piti kuuluisan puheensa, jossa hän painotti hallitsijan suurta lempeyttä ja arvosteli kiivaasti Pariisiin jääneitä kapinoivia kollegoitaan.

Linnasta linnaan

Fouquet rakennutti 50 km päähän Pariisista Vaux-le-Vicomten linnan. Samana vuonna 1661 kun linna valmistui, kuningas Ludvig XIV pidätytti Fouquetin ja hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Vaux-le-Vicomte suljettiin ja sen aarteet takavarikoitiin.^[14][15][16]

Lähteet

• Dessert, Daniel: Argent, pouvoir et société au grand siècle. Fayard, 1984. ISBN 978-2213014852 (ranskaksi)
• Petitfils, Jean Christian: Fouquet. Perrin, 1998. ISBN 9782262011055 (ranskaksi)

Viitteet

1. Dessert; Fouquet, s. 18-23 ja Petitfils; Fouquet, s. 19-21.
2. Petitfils, mt., s. 21 ja 28. Tämä versio «quo non ascendam?» on alun perin abbé de Choisyn muistelmista ja on saanut sijansa myös Voltairen teoksessa Ludvig XIV:n vuosisata, Fayard, 1994 s. 275.
3. Dessert, mt., s. 47.
4. Dessert, mt., s.51.
5. Petitfils, mt., s. 40.
6. Perustamisasiakirja: Ranskan kansalliskirjasto (B.N.) P.O. 1219, 27 349, fol. 393 v°, 14. maaliskuuta 1633. Perustamisasiakirjasta on maininta0 Dessert, mt., s.55.
7. Fouquet'n raportti: Ranskan kansalliskirjasto (B.N.) Mss.Fr. 18 890, f° 166 ja Petitfils, mt., s. 40-41 ja Dessert, mt., s.55-56.
8. Petitfils, mt., s. 44 ja Dessert, mt., s. 57.
9. Kauppakirja: Ranskan kansallisarkisto (A.N.), M.C., LI, 511. Vittaus Dessert, mt., s. 61. Samoi Petitfils, mt., s. 46-47.
10. Petitfils, mt., s. 56.
11. Dessert, mt., s. 66-69 ja Petitfils, mt., s. 59-64.
12. Mazarin'in kirje Monsieur'lle (Orlansin herttua), päiväyksellä 20. toukokuuta 1647, kirjettä siteeraa mm. Dessert, mt., s. 70.
13. Dessert, mt., s. 74-75 ja Petitfils, mt., s. 74-65.
14. Three centuries of history Vaux-le-Vicomte. Viitattu 22.7.2024.
15. Château de Vaux-le-Vicomte ja sen puutarhat Sortir a Paris. Viitattu 22.7.2024.
16. Nicolas Fouquet Vaux-le-Vicomte. Viitattu 22.7.2024.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nicolas Fouquet Wikimedia Commonsissa